6/25/2011

New York ehti ennen meitä

Onnea!


Kuva täältä.
Ja täälläkin näkymät ovat valoisammat kuin ajattelin, lehdissä on kirjoiteltu siitä kuinka avioliittolainmuutos saadaan läpi täälläkin ilman hallituksen täyttä hyväksyntää. Matkaan ehti varmasti tulla mutkia, mutta mikä tärkeintä, olen toipunut pettymyksestäni ja jaksan taas odottaa tulevaa valoisin mielin.

Mieltäni  on piristänyt myös hyvä kirja. Luin Gerry Birgit Ilvesheimon teoksen Kuristajaviikunat ja pidin siitä, kovastuikin. Kirja oli hämmentävä kuvaus ihmisluonnosta, groteski ja yllättävä. Queer-lukijaa miellytti seksuaalisen maaston monimuotoisuus ja konstailettomuus asioiden kuvaamisessa. Ihan kaikkein herkimmille tai romanttisimmille ihmisille kirjaa ei voi suositella, se on tyylitellyn karu, tekstissä vilisevät märät vitut ja ihmiset ovat toisilleen täydellisiä petoja. Henkilöhahmot ovat toisilleen poikkeuksetta välineitä ja tunneskaala korostuneesti painottuu himoon ja haluun. Inhimillisiä sävyjä teokseen tuo onnistuneesti kehitysvammainen pikkusisko. Teos on hyvin kirjoitettu, joskin loppupuolella otetta olisi voinut kenties vielä hieman tiukentaa ja absurdia vyörytystä lisätä. Toisaalta tällaisenaan teos pitää vielä kiinni realismin rippeistä ja tämä lienee tarkoituskin. Kuristajaviikunat oli kiinnostava yllätys ja luulenpa, että tekijän muukin tuotanto tulee tässä kesän aikana luettua.


 Lopuksi haluan jakaa kanssanne biisin, jota olen kuunnellut kohta kuukauden lähes päivittäin volyymit kaakossa. Esittäjänä tietenkin Pet Shop Boys. Olen vasta viime aikoina löytänyt tämän legendaarisen homobändin ja olen rakastunut. Jopa Wikipedia tietää kertoa PSB:n ja homojen yhteyksistä: "Pet Shop Boys on tunnettu ja suosittu maailmalaajuisesti homoyleisön keskuudessa. Suurin osa sen faneista on kuitenkin heteroseksuaaleja. Useimpien laulujen tekstit on kirjoitettu sellaisesta näkökulmasta, että kuka tahansa, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta kykenee samaistumaan niihin." Miten se Matti Meikäläinen siellä tuppukylässä voi tietää PSB-fanien suuntautumisestaan yhtään mitään? Minun mielestäni homompia laululyriikoita saa etsimällä etsiä. Joten pyydän, hyvä Wikipedia, säästäkää edes PSB heteronormatiivisuudelta!

Ja muuten. Jos joskus pidän itse homohäät, siellä on disko ja siellä soitetaan tämä ja MONTA muuta PSB:n biiisä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti