Mikä jännitysnäytelmä! Voisiko olla, että vihdoin Suomen katajainen kansa nousee maailman tietoisuuteen?
Ei, kyse ei ole Nokian uusista lanseerauksista vaan "ystävyyssuhteesta", josta ainakin iltapäivälehdet ovat hullaantuneet. Nyt on nimittäin niin, että suuren luokan stara, huippuihkuli Adam Lambert ja iki-ihana oma söpöliinimme BB-Sauli on bongattu yhdessä. Useasti.
Mitä tämä voi tarkoittaa? Voisiko olla että suomalainen bi-mies olisi kiinnittänyt koko maailman Antti Tuiskun huomion? Olisiko meillä vihdoin jotakin, josta olla ylpeitä?
Innolla odotan Youtuben fanivideoita, jossa nuo rakeiset paparazzikuvat vaihtelevat If I had youn tahtiin.
1/29/2011
1/25/2011
Sapfon jalanjäljissä, Vol 2.
Kirjotin jokin aika sitten runokokoelmasta Ääriviivasi ihollani. Vaikutelma kirjasta jäi melko nihkeäksi, mutta sen jälkeen olen löytänyt kirjallisuushistoriallisesti paljon kiinnostavampaa matskua.
Isa Asp eli vain 19-vuotiaaksi, mutta ehti siitä huolimatta jättää jälkensä Suomen kirjallisuuden historiaan olemalla ensimmäinen taiderunoja suomeksi julkaissut nainen. Jälkeenpäin Aspin runojen isänmaallista ja uskonnollista ainesta on korostettu ja vasta viime aikoina on tuotu päivänvaloon hänen runoutensa lesboeroottisuus. Joskin on melko mahdotonta leimata runoja suoraan lesbolaisiksi, eihän tuohon aikaan, 1800-luvun puolivälissä, ollut vielä naisia, jotka olisivat kutsuneet itseään lesboiksi. Runot ovat kuitenkin avoimen romanttisia ja niistä löytyy monenlaisia tunteenilmaisuja Isan ystäviä kohtaan ilman sen suurempia kaiveluja.
Runot ovat uskomattoman kypsiä, vaikka ne on kirjoitettu alle kaksikymppisenä. Mieleen tulee lähinnä paljon myöhemmän ajan runoilija Edith Södergran. Jostain luinkin, että hän olisi ottanut vaikutteita Aspilta ja ihaillut tätä. Itse nautin runoista suuresti, enkä ainoastaan niiden esteettisen arvon vuoksi, vaan myös sen, mitä ne minussa herättivät. Mielikuvitukseni lähti laukkamaan ja näin jo, kuin elokuvassa, Isan ja Lydian Jyväskylän seminaarissa puhumassa posket punehtuneina naisten oikeuksista. Isasta on tehty verrattain paljon tutkimusta suhteutettuna hänen tuotantonsa suppeuteen. Luulenpa että Isan runous on osittain jäänyt historiaan hänen kiehtovan ja traagisen hahmonsa vuoksi.
Isa Asp eli vain 19-vuotiaaksi, mutta ehti siitä huolimatta jättää jälkensä Suomen kirjallisuuden historiaan olemalla ensimmäinen taiderunoja suomeksi julkaissut nainen. Jälkeenpäin Aspin runojen isänmaallista ja uskonnollista ainesta on korostettu ja vasta viime aikoina on tuotu päivänvaloon hänen runoutensa lesboeroottisuus. Joskin on melko mahdotonta leimata runoja suoraan lesbolaisiksi, eihän tuohon aikaan, 1800-luvun puolivälissä, ollut vielä naisia, jotka olisivat kutsuneet itseään lesboiksi. Runot ovat kuitenkin avoimen romanttisia ja niistä löytyy monenlaisia tunteenilmaisuja Isan ystäviä kohtaan ilman sen suurempia kaiveluja.
Runot ovat uskomattoman kypsiä, vaikka ne on kirjoitettu alle kaksikymppisenä. Mieleen tulee lähinnä paljon myöhemmän ajan runoilija Edith Södergran. Jostain luinkin, että hän olisi ottanut vaikutteita Aspilta ja ihaillut tätä. Itse nautin runoista suuresti, enkä ainoastaan niiden esteettisen arvon vuoksi, vaan myös sen, mitä ne minussa herättivät. Mielikuvitukseni lähti laukkamaan ja näin jo, kuin elokuvassa, Isan ja Lydian Jyväskylän seminaarissa puhumassa posket punehtuneina naisten oikeuksista. Isasta on tehty verrattain paljon tutkimusta suhteutettuna hänen tuotantonsa suppeuteen. Luulenpa että Isan runous on osittain jäänyt historiaan hänen kiehtovan ja traagisen hahmonsa vuoksi.
1/18/2011
Väkisin väännettyjä puheenaiheita
Tätä onkin jo odotettu.
Siitä asti kun kuulin, että Turun Logomoon tulee näyttely Tom of Finlandin töistä, olen odottanut, että jokin iltapäivälehti tai vastaava nostaa esille ikuisuuskysymyksen: Onko tämä muka jotain taidetta?
Nyt tuo kysymys tuntuu olevan erityisen hip ja pop, onhan kyseessä HOMOeroottinen taide. Mielestäni taiteen kuuluu herättää tunteita ja keskustelua. Joskus taide voi olla kantaaottavaa, jopa provosoivaa. Taiteen kuuluu liikuttaa.
Ja sitä Tom of Finland tuntuu tekevän. Edelleen. Mutta ketä se liikuttaa? Tuntuu että keltainen lehdistö haluaa meidän paheksuvan ja järkyttyvän näistä teoksista. Aivan kuin se, että tällainen näyttely on olemassa vaarantaisi jo kaikkien niidenkin mielenterveyden, jotka eivät koskaan kyseistä näyttelyä tule näkemäänkään. Suurin osa Ilta-Sanomien sivuilla olevista kommenteista onkin Tomin puolella. Lainaan kommentoija Pii:n näkemystä:
Logomon sivuilla mainostetaan myös näyttelyn yhteydessä järjestettäviä yleisöluentoja queer-kulttuurista ja kuvataiteesta, mutta tarkempaa ohjelmaa ei löytynyt. Ehkä luennot ovat vasta myöhemmin. Oman vierailun voisikin sitten ajoittaa jonkin kiinnostavan luennon yhteyteen.
Siitä asti kun kuulin, että Turun Logomoon tulee näyttely Tom of Finlandin töistä, olen odottanut, että jokin iltapäivälehti tai vastaava nostaa esille ikuisuuskysymyksen: Onko tämä muka jotain taidetta?
Nyt tuo kysymys tuntuu olevan erityisen hip ja pop, onhan kyseessä HOMOeroottinen taide. Mielestäni taiteen kuuluu herättää tunteita ja keskustelua. Joskus taide voi olla kantaaottavaa, jopa provosoivaa. Taiteen kuuluu liikuttaa.
Ja sitä Tom of Finland tuntuu tekevän. Edelleen. Mutta ketä se liikuttaa? Tuntuu että keltainen lehdistö haluaa meidän paheksuvan ja järkyttyvän näistä teoksista. Aivan kuin se, että tällainen näyttely on olemassa vaarantaisi jo kaikkien niidenkin mielenterveyden, jotka eivät koskaan kyseistä näyttelyä tule näkemäänkään. Suurin osa Ilta-Sanomien sivuilla olevista kommenteista onkin Tomin puolella. Lainaan kommentoija Pii:n näkemystä:
On se hienoa, että Suomesta on yhä enenevissä määrin tulossa täysin kaksinaismoralistinen siveydensipulien kehto, oikea pikkujenkkilä. Miten ihmeessä vanhemmat ovatkaan tähän päivään asti pystyneet piilottamaan pornolehtensä ja lelunsa lapsilta yöpöytien laatikoihin ja valitsemaan mihin pilttinsä vievätkään?
Logomon sivuilla mainostetaan myös näyttelyn yhteydessä järjestettäviä yleisöluentoja queer-kulttuurista ja kuvataiteesta, mutta tarkempaa ohjelmaa ei löytynyt. Ehkä luennot ovat vasta myöhemmin. Oman vierailun voisikin sitten ajoittaa jonkin kiinnostavan luennon yhteyteen.
1/14/2011
Sapfon jalanjäljissä
Hankin vihdoin käsiini lesbisen rakkausrunokokoelman, Ääriviivasi ihollani. Olen kuullut kyseisestä kokoelmasta jo monta vuotta sitten ja jo pitkään olin miettinyt sen lukemista. Monilla keskustelupalstoilla sitä suositellaan lämpimin sävyin runoudesta kiinnostuneille.
Idea kokoelmassa on hieno. Naisten kirjoittamia rakkausrunoja naisille. Työryhmä on kerännyt erilaisin keinoin runoja ympäri Suomea ja kokoelmassa on edustettuna myös ruotsinkielinen runous. Kirjan tekemiseen on jopa myönnetty Uudenmaanläänin taidetoimikunnan apuraha. Kiinnostunein mielin kävin siis teoksen kimppuun.
Kokoelma on todella epätasainen, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, kun kyseessä on harrastelijarunoilijoiden tuotokset. Jossain kuitenkin menee raja, huonot runot ovat huonoja, vaikka kuinka kirjoittaja ei olisi harjaantunut tekstien tekijä. Jos joku lukisi minulle romanttisin tarkoitusperin kyseisestä kokoelmasta runoja, saisi aika tarkkaan valita, mitä lukee. Ja lopettaa viettelytuokion suullisen osion lyhyeen.
Monen kirjoittajan tuotoksissa on kyllä potentiaalia ja pienellä hienosäädöllä ne olisivat ihan kelpo runoja. Nyt kirja jättää kuitenkin vain turhautuneen fiiliksen. Tuntuu että runot on siirretty suoraan pöytälaatikosta kansien väliin ilman minkäänlaista editointia.
Loppuun vielä pieni menovinkki Tamperelaisille!
"2ooo-luvun kaapit"
Kuinka ulos heteronormatiivisuudesta?
Varsin kiinnostavan oloinen keskustelutilaisuus Telakalla 10.2. Sinne!
Idea kokoelmassa on hieno. Naisten kirjoittamia rakkausrunoja naisille. Työryhmä on kerännyt erilaisin keinoin runoja ympäri Suomea ja kokoelmassa on edustettuna myös ruotsinkielinen runous. Kirjan tekemiseen on jopa myönnetty Uudenmaanläänin taidetoimikunnan apuraha. Kiinnostunein mielin kävin siis teoksen kimppuun.
Kokoelma on todella epätasainen, mikä tuskin tulee kenellekään yllätyksenä, kun kyseessä on harrastelijarunoilijoiden tuotokset. Jossain kuitenkin menee raja, huonot runot ovat huonoja, vaikka kuinka kirjoittaja ei olisi harjaantunut tekstien tekijä. Jos joku lukisi minulle romanttisin tarkoitusperin kyseisestä kokoelmasta runoja, saisi aika tarkkaan valita, mitä lukee. Ja lopettaa viettelytuokion suullisen osion lyhyeen.
Monen kirjoittajan tuotoksissa on kyllä potentiaalia ja pienellä hienosäädöllä ne olisivat ihan kelpo runoja. Nyt kirja jättää kuitenkin vain turhautuneen fiiliksen. Tuntuu että runot on siirretty suoraan pöytälaatikosta kansien väliin ilman minkäänlaista editointia.
Loppuun vielä pieni menovinkki Tamperelaisille!
"2ooo-luvun kaapit"
Kuinka ulos heteronormatiivisuudesta?
Varsin kiinnostavan oloinen keskustelutilaisuus Telakalla 10.2. Sinne!
1/10/2011
" You should eat a little more, girlfriend. You look like shit."
Olen nyt kärvistellyt flunssan kourissa ja kuten usein aiemminkin sairastaessani olen palannut Angels in American pariin. Kyseinen teos on Tony Kushnerin käsikirjoittama suosittu näytelmä, josta tehtiin vuonna 2003 mini tv-sarja, jota tähditti sellaiset nimet kuin Al Pacino ja Meryl Streep. Kyseisen tv-version omistan DVD:llä ja usein ruumiin heikkouden hetkinä tulee levy työnnettyä koneeseen.
Näytelmä kertoo 1980-luvun New Yorkista, politiikasta ja AIDSista. Noin seitsemän tunnin mittainen järkäle saattaa kuulostaa raskaalta katsottavalta yhteen putkeen. Raskasta se ehkä on, muttei mittansa vuoksi, vaan rankkojen teemojen. Näin kipeänä on jollain tavalla kovin lohduttavaa katsella, miten ruudussa taistellaan paljon vakavampia sairauksia kuin flunssaa vastaan.
En ole vieläkään unohtanut niitä tunteita, joita sarja herätti minussa, kun se ensimmäisen kerran tuli telkkarista. Olin hämmästynyt siitä, miten jotain niin hyvää oli ylipäätään olemassa, vaikken silloin ymmärtänytkään kaikkea. Pitipä minun tarkistaa mitä ambivalentti tarkoittaa sivistyssanakirjasta. Ymmärrys on kasvanut katselukertojen myötä ja kokemus vain syventynyt. Siitäkin huolimatta, että osaan jo monet repliikit ulkoa, kokemuksessa on vieläkin mukana sitä ensimmäisen kerran innokasta ja oivaltavaa riemua.
Nyt kyseistä näytelmää esitetään Helsingissä ja haluaisin mennä katsomaan. Jokin on kuitenkin estänyt minua ostamasta lippuja. Jossain kytee pelko: Mitä jos ne on tehny sen ihan väärin? Mitä jos en pysty ottamaan vakavasti Salkkareiden Maaritia Hannah Pittin roolissa? Entä miten se verbaalinen taituruus ja mielettömät monologit ovat kääntyneet suomeksi?
Ehkä uskaltaudun, ehkä en, mutta todennäköistä on, ettei ole olemassa tulkintaa kyseisestä näytelmästä, joka onnistuisi hukuttamaan sen ytimen.Yksinkertaisesti käsikirjoitus on niin loistava, moniulotteinen ja elämänmakuinen, ettei sitä pysty pilaamaan.
Näytelmä kertoo 1980-luvun New Yorkista, politiikasta ja AIDSista. Noin seitsemän tunnin mittainen järkäle saattaa kuulostaa raskaalta katsottavalta yhteen putkeen. Raskasta se ehkä on, muttei mittansa vuoksi, vaan rankkojen teemojen. Näin kipeänä on jollain tavalla kovin lohduttavaa katsella, miten ruudussa taistellaan paljon vakavampia sairauksia kuin flunssaa vastaan.
En ole vieläkään unohtanut niitä tunteita, joita sarja herätti minussa, kun se ensimmäisen kerran tuli telkkarista. Olin hämmästynyt siitä, miten jotain niin hyvää oli ylipäätään olemassa, vaikken silloin ymmärtänytkään kaikkea. Pitipä minun tarkistaa mitä ambivalentti tarkoittaa sivistyssanakirjasta. Ymmärrys on kasvanut katselukertojen myötä ja kokemus vain syventynyt. Siitäkin huolimatta, että osaan jo monet repliikit ulkoa, kokemuksessa on vieläkin mukana sitä ensimmäisen kerran innokasta ja oivaltavaa riemua.
Nyt kyseistä näytelmää esitetään Helsingissä ja haluaisin mennä katsomaan. Jokin on kuitenkin estänyt minua ostamasta lippuja. Jossain kytee pelko: Mitä jos ne on tehny sen ihan väärin? Mitä jos en pysty ottamaan vakavasti Salkkareiden Maaritia Hannah Pittin roolissa? Entä miten se verbaalinen taituruus ja mielettömät monologit ovat kääntyneet suomeksi?
Ehkä uskaltaudun, ehkä en, mutta todennäköistä on, ettei ole olemassa tulkintaa kyseisestä näytelmästä, joka onnistuisi hukuttamaan sen ytimen.Yksinkertaisesti käsikirjoitus on niin loistava, moniulotteinen ja elämänmakuinen, ettei sitä pysty pilaamaan.
1/03/2011
Paahtoleipää ja päivän lehti
Täytyy sanoa, että oli rattoisa aamu tänään. Eteisen lattialle ilmestyneestä Aamulehdestä paistoi jo kauas pääotsikko Homopari eroaa heteroparia useammin. Ensimmäinen ajatus oli, että on täytynyt olla ihan törkeän hiljainen uutispäivä, kun tuollaisesta saadaan revittyä lehden pääotsikko.
Muutenkin uutinen sai jostain syystä raivoni heräämään. Eikä edes tuon faktan takia, en hetkeäkään epäile etteivätkö homot eroaisi useammin jo jutussakin lueteltujen syiden takia. Minua ärsyttää se, miksi tuollaisia asioita ylipäätään pitää vertailla. Eiköhän erojen syyt ole aina yksilöllisiä, joten miksi niistä täytyy ryhtyä tekemään karkeita tilastoja?
Eniten minua koko tässä uutisessa ärsyttää se, että väkisin on täytynyt vääntää juttu, jossa pyritään osoittamaan homojen ja heteroiden eroja. Odotan innolla iltapäivälehtien iskua: "Kummilla on enemmän seksiä, homoilla vai heteroilla?"
Muutenkin uutinen sai jostain syystä raivoni heräämään. Eikä edes tuon faktan takia, en hetkeäkään epäile etteivätkö homot eroaisi useammin jo jutussakin lueteltujen syiden takia. Minua ärsyttää se, miksi tuollaisia asioita ylipäätään pitää vertailla. Eiköhän erojen syyt ole aina yksilöllisiä, joten miksi niistä täytyy ryhtyä tekemään karkeita tilastoja?
Eniten minua koko tässä uutisessa ärsyttää se, että väkisin on täytynyt vääntää juttu, jossa pyritään osoittamaan homojen ja heteroiden eroja. Odotan innolla iltapäivälehtien iskua: "Kummilla on enemmän seksiä, homoilla vai heteroilla?"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)