Luen vielä tämän sivun. Ja tämän.

Luin ihanan esikoiskirjan. Olen ollut koko kesän valtavan kiireinen, ravannut töissä ja juhlissa, enkä ole ehtinyt juuri mitenkään kulttuurin pariin, saati että olisin ehtinyt siitä kirjoittaa tänne. Jokin aika sitten kuitenkin ryhdistäydyin ja kävin kirjastossa. Vipeistä löytyi Iida Rauman esikoinen, Katoamisten kirja.

Olin jo aiemmin lukenut kirjasta ja vähän kirjailijastakin ja silloin jo päätin että tuo täytyy lukea. Enkä pettynyt yhtään. Ahmin sivun toisensa jälkeen, tarina ja henkilöhahmot imaisivat mukaansa. Henkilöt olivat hyvin rakennettuja ja lesboudesta kirjoitettiin ihanan raikkaasti. Se ei ollut mikään erikoinen juttu tai asia, jonka ympärille romaania olisi lähdetty rakentamaan, vaan vain yksi henkilöhahmojen ominaisuus.

Romaaniin oli taitavasti rakennettu katoamisen teemalle ja se kuvasi oivasti sitä miten eksyksissä ja kadoksissa aikuistuessa voi olla, monellakin tasolla. Uskon, että monelle on helppoa samaistua henkilöhahmojen kipuiluihin. Synkistä aiheistaan huolimatta romaanissa oli toivoa ja valoa. Lukukokemuksena kirja oli myös varsin nautinnollinen, kieli rullasi vaivattomana.

Seksuaalisuutta kirjassa kuvattiin moniulotteisesti. Se ei typistynyt vain toteutettuun seksuaalisuuteen, vaan mukana oli monipuolisempaa maastoa, haaveita, fantasioita ja turhautumista. Vaikeutta ymmärtää omia ja toisten haluja. Asioita, joita harvemmin kirjallisuudessa käsitellään, mutta jotka kuitenkin ovat nuorten elämässä läsnä. Myös kirjan läpi kulkenut väkivallan teema kietoutui jännittävällä tavalla seksuaalisuuden kuvaukseen.

Suosittelen!