Somewhere over the rainbow...

Kuten varmaan jo päivitystahdista on voinut päätellä, blogi on nyt vähintäänkin tauolla. Hyvin mahdollista on että tauko johtaa myös kokonaan lopettamiseen.

Tämä blogi oli ensisijaisesti minulle paikka kirjoittaa ajatuksistani homokulttuuria ja homoille suunnattua viihdettä kohtaan. Tarve tällaiseen keskusteluun on jatkuvasti vähentynyt, enkä koe että minulla olisi enää juurikaan sanottavaa. Päivityksen aiheita on ollut yhä vaikeampaa keksiä ja olen löytänyt ihmisiä, joiden kanssa keskustella näistä aiheista ihan face-to-face.

En silti halua lyödä lappua luukulle aivan kokonaan, saattaa olla että jossain vaiheessa blogi tekee paluun. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu tältä. Kiitoksia kaikille lukijoille ja pistäytykää joskus katsomassa, josko vaikka meno vielä sittenkin jatkuisi!

8.3.2012

Ihanaa naistenpäivää kaikille naiseuden itsestään löytäneille!
(Mitä naiseus sitten ikinä onkaan)


Naistenpäivän juuret ovat poliittiset, harmi että sitä on vaikeaa nähdä enää nykyään ruusujen ja suklaakonvehtien täyttäessä päivän. Eihän niissäkään toki mitään vikaa ole, mutta pieni meteli ja kapina olisi kyllä paikallaan. Naistenpäivä on muutakin kuin tekosyy naisille vaatia prinsessakohtelua.

Maailmassa on edelleen kolkkia, joissa naisten oikeudet ovat todella surkeassa jamassa, eikä tämä Suomikaan tasa-arvon mallimaa ole. Oma panokseni tähän taistoon tämän päivän osalta toistaiseksi ainakin jää tämän linkin tasolle: http://www.amnesty.fi/vetoomukset/jemenin-kunnioitettava-naisten-oikeuksia

Ajatuksia minussa tänään herätti tämä havainto. Kun kirjoittaa Googlen kuvahakuun sanan woman, ensimmäinen hakutulos on tämä:

 Kun kirjoittaa sanan nainen, ensimmäinen hakutulos on tämä:

Mitä yhtäläisyyksiä näistä kuvista löytyykään? Miksi en ole yllättynyt?  Mitä tämä kertoo siitä miten naiseus kulttuurissamme nähdään?

Herkkua netistä

Nettikaupat ovat ihmisen pelastus ja tuho. Kaikki se kiinnostava, ennen niin saavuttamaton materiaali on vain klikkauksien päässä. Varsinkin kun on kiinnostunut marginaalissa elävästä tavarasta, netti tuo elämään aivan uusia ulottuvuuksia. Ja sehän tietää hyvää budjetille.

Tilasin Adlibrikseltä kirjan, jollaisesta olen aiemmin uskaltanut vain haaveilla. The Whole Lesbian Sex Book. Felice Newman on kirjottanut lähes neljä sataa sivuisen teoksen, joka sisältää oikeastaan kaiken mitä lesboseksistä tulee tietää. Suomeksi tällaista teosta ei tosin löydy edes netistä, mutta Newmanin englanti on helppolukuista ja selkeää.

Kirja sisältää kaikkea seksin henkisestä puolesta konkreettisiin suuseksiohjeisiin asti. Kirjan ote on mukaansatempaava, se kehottaa kuuntelemaan ja tutkiskelemaan mistä itse pitää. Ja tietenkin nauttimaan seksistä, omilla ehdoilla. Naisten välinen seksi ei kirjassa esiinny pelkkänä cis-sukupuolisten naisten välisenä seksinä, vaan myös transihmiset on huomioitu. Seksuaalisuuden ja sukupuolen rajat eivät myöskään ole jäykät, tässäkin Newman korostaa omaa kokemusta: hänen mielestään lesbot voivat aivan hyvin harrastaa seksiä myös miesten kanssa ja silti mieltää identiteetikseen lesbouden.

Ainoa osio, joka kirjassa aiheutti minussa hämmennystä oli turvaseksi. On aivan loistavaa, että tietoutta lesboseksin riskeistä jaetaan ja opetetaan miten voi harrastaa turvallisempaa seksiä. Kuitenkin mielestäni aivan maalaisjärjellä ajateltuna mennään liiallisuuksiin, jos aina toisen alapäätä koskiessa tulisi vetää kumihanska käteen. Kehoitetaanko heteromiehiä kumihanskoittamaan kätensä ennen kuin koskevat naisen vaginaan?

Muuten The Whole Lesbian Sex Book, saa minulta lähes ainoastaan kiitosta. Kirjassa on muutamia mustavalkoisia piirroskuvia, ne ovat kivoja, mutta niitä voisi olla enemmänkin. Plussaa siitä että kuvissa esiintyy kaikennäköisiä ja -kokoisia naisia! Huolimatta välillä hieman osoittelevasta ja mutkat suoristavasta amerikkalaisesta esitystavasta, teoksessa on aikalailla kaikki mitä pitääkin. Tämän kirjan haluaisin jokaisen lesbon lukevan.

Viikonlopun viihdyttäjät

Luin pitkästä aikaa dekkarin; Barbara Wilsonin Kaulapantamurhat. En ole rikostarinodien suuri ystävä, mutta lomalukemisena nautin Wilsonin teoksesta. Kaulapantamurhissa henkilökaarti koostuu lähinnä naisia rakastavista naisista, jotka ovat lähes kaikki feministisesti aktiivisia. Romaanin juoni kiertyy Yhdysvalloissa 80-luvulla käytyyn keskusteluun feminismin ja pornografian suhteesta ja keskeisenä tapahtuma käytetään feminististä seminaaria. Tällainen akateeminen, kenties lievästi elitistinenkin, kehys tuo romaanille mukavaa lisämaustetta.

Genressään Kaulapantamurhat pärjää, muttei millään tavalla loista. Murhaajan paljastuminen ei liiemmin nostata tunteita, eikä hänen etsintänsä kohota verenpainetta. Romanin kiinnostavimmaksi anniksi nouseekin tuon ajan feministisen keskustelun valottaminen. Eri hahmojen kautta kaikki kannat käydään juurta jaksaen läpi. Näin ollen romaani onkin oiva ja  helppo tapa omaksua erilaisia feministisiä näkemyksiä pornoon. Pyyhkeitä antaisin teokselle myös romantiikan ja erotiikan puutteesta, jotka ainakin minulle ovat olennainen osa viihdekirjallisuutta. Kansikuva on myös yksi kamalimmista, mitä olen koskaan nähnyt! Wilson on julkaissut myös muita lesbisiä dekkareita, saattaa olla etsin niitäkin jatkossa käsiini.

Suomi valitsi eilen itselleen vuoden 2012 Euroviisuedustajan, enkä voi sanoa olevani tyytyväinen. Ei Pernilla Karlsson huono ole, mutta tylsä ja tavanomainen. Stigillä olisi ollut mahdollisuus naurattaa humaanisti ja Kaisa Vala olisi tuonut hieman outoutta ja säihkettä. Pernilla tyytyy uimaan tyynillä vesillä, kauniisti kylläkin, mutta niin ennalta-arvattavasti että se vain nukuttaa. Noh, enpä ole juuri koskaan saanut suosikkiani suurelle lavalle, joten minulle Suomen karsinnat ovat vasta virittäytymistä kevään showhun. Tällä kertaa täytyy antaa kiitosta YLElle, UMK oli juuri niin Euroviisumainen kuin toivoa saattaa. Mahtipontiset välinumerot ja ohjelman venyttäminen ovat sitä aitoa Euroviisumeininkiä. Fiilis kattoon, jeah!

Tapahtuu

Hiljaista on ollut mutta ensi kuussa ei ole!

Tampere Film Festival 7.-11.3.2012 tuo joukon queer-aiheisia lyhytelokuvia iloksemme. Luvassa on kolme eri näytöstä, joissa kaikissa on useampia yksittäisiä elokuvia. Queerscenesilta sopii siis odottaa paljon!

Filkkareiden vanavedessä Tampereelle rantautuu myös Discordia-klubi, johon saapuu DJ Berliinistä asti. Mukana myös muita queer-henkisiä tiskijukkia ja muutenkin mahtavaa meininkiä.

Tampereen Vasemmistonuoret järjestävät loppukuusta oman avioliittolakitapahtumansa. Silvia Modig (aaaah!) ja stand up koomikko Tomi Walamies puhuvat aiheesta Minibaarissa 30.3.

Sananen vielä Pekka Haavistosta: onneksi maniasta on toivuttu. Täytyy sanoa, että vaikka kuinka kannatinkin Pekkaa täysin rinnoin, kaikki se hype ja hehkutus pisti jossain vaiheessa jo ärsyttämään. Katsellaan sitten kuuden vuoden kuluttua uudelleen.

Sugar Rush

Vaaliuupumus. Ja paha sellainen. Myrskyn silmässä ollaan taas, ystävät. Menisivätpä nämä viimeiset päivät nopeasti ja äänestäisimme uuden presidentin, mitä todennäköisemmin heteron sellaisen, ja saisimme taas olla rauhassa.

Tällaisen masennuksen ja apatian keskelle tarvitaan jotain pirteää ja raikasta. Sitä meille tarjoilee brittien nuorille tehty mainio tv-sarja Sugar Rush. Kyseessä on tyypillisellä brittihuumorilla kyllästetty viihdepaketti, jossa pääossassa on teini-ikäinen lesboidentiteettiinsä heräävä Kim sekä hänen lievästi eriskummallinen perheensä. Sarjan nimi Sugar Rush viittaa Kimin parhaaseen ystävään Sugariin, johon tyttö on korviaan myöten rakastunut. 

Sarjan jaksot ovat mukavan napakoita kokonaisuuksia, joiden huumori jaksaa kantaa. Kuitenkin mukaan on mahtunut myös paljon draamallisia aineksia ja sarjassa käsitellään teineille tyypillisiä identiteetti- ja rakkausaiheita. Kuitenkin nämä (iänikuiset) aiheet on käsitelty miellyttävän tuoreesti. Erityisen ilahtunut olin päätarinalinjasta; voisi kuvitella että hyvinkin monelle hlbt-nuorelle on tyypillistä ihastuminen parhaaseen ystäväänsä (joka on hetero). Elämänmakuisuutta ja hyvää musiikkia, huolella rakennetut henkilöhahmot ja ripaus outoutta hyvillä näyttelijöillä höystettynä. Siinä kaikki mitä hyvältä viihteeltä vaadin!

Sugar Rushista saa sen lupaamaan sokerihumalan. Suosittelen ahdistukseen ja mielen synkkyyteen!

Mietteitä presidentinvaaleista

Sunnuntaina on jännittävä päivä. Voisiko olla niin että presidentinvaalien toiselle kierrokselle pääsisi HOMO?

Olen seurannut Pekka Haaviston kampanjaa ilolla. Hän on asiallinen silloin kun pitää, mutta uskaltaa myös erottua joukosta. Uskon että visiitti Viitasaarelle oli aivan puhtaasti mediatemppu (kerrankin olen Soinin kanssa samaa mieltä), mutta todella hyvä sellainen. Haavisto ei ole missään vaiheessa yrittänyt peitellä homouttaan, vaan ottanut siitä jopa ilon irti. Suorastaan rakastin Jarlan piirtämää "Kakkonen on ykkönen" -sarjakuvaa.

Viimeisin haloo on noussut Paavo Väyrysen kieltämättä ajatuksia herättävästä vaalimainoksesta, jossa on hän sanoo: "Kyllä talossa pitää isäntä olla. Niin, niin ja emäntä". Hän viittaa toki Paavo & Vuokko -mukiin, mutta alatekstinä kuuluu selkeästi heteronormatiivisen yhteiskunnan ääni. Haaviston vastaus tähän on että "parhaassa talossa isäntiä on kaksi".

Jostain systä odotin tuolta harmaalta mieheltä homoutta maton alle lakaisevaa kampanjaa, mutta näin ei onneksi ole ollut. Gallup-suosio on hiljalleen lähtenyt nousuun ja voi olla sunnuntaina hurrataan. Sitä toivoisin kovasti, sillä kampanja on totisesti ollut hyvin suunniteltu. Suureen yleisöön vetoava, muttei silti homoidentiteettiä häivyttävä. Islannissa on lesbo pääministeri, ei se siis mahdotonta ole.

Kuitenkin vielä hieman lisää miettimisen aihetta:

Tekstin on laatinut lesbofeministisen Fierce Pussy -ryhmän jäsen taiteilija Zoe Leonard vuonna 1992, Yhdysvaltojen presidenttivaalien alla. Huomenna Helsingissä järjestetään tempaus, jossa tätä tekstiä luetaan julkisesti. https://www.facebook.com/events/248150271922994/

Loppuun vielä toinen poliittinen tapahtumavinkki Tampereelta.  Mihin unohtui tasa-arvoinen avioliittolaki -keskustelutielaisuus 13.2.2011 klo 18 Werstaan auditoriossa. Järjestäjinä Tampereen Vihreät Naiset, Tampereen Vihreät sekä Tampereen SETA.