Mikään ei ilahduta minua niin paljon kuin suomalainen homokirjallisuus. Olin suorastaan riemuisa kun löysin kirjastosta Sami Hilvon Viinakortin, noin vuosi sitten julkaistun esikoisen. Hyvin nopeasti riemu vaihtui pettymykseksi.Viinakortti kertoo miesten välisestä rakkaudesta sodassa ja vähän muuallakin. Päähenkilö Mikael piirtää kuvaa isoisänsä rakkaussuhteesta toiseen mieheen sotiemme aikana. Viinakortti toimii teoksen keskeisenä elementtinä ja rakkauden kuvaajana.
Suoraan sanottuna olen hieman hämilläni kirjoittaessani tätä. Olin suorastaan tuohtunut eilen kirjan läpi luettuani. Nyt hain taustatiedoksi infoa netistä, luin läpi kritiikkejä ja blogikirjoituksia. Ne olivat hämmästyttävän yksimielisiä ja kiittäviä. Minusta teos oli vain ennalta-arvattava saippuaooppera, köykäisellä symboliikalla sävytetty harlekiini Brokebackin henkeen. Ennen kuin sain tietooni julkaisuajankohdan, epäilin, että teos oli kiireellä pykäisty markkinoille homoillan imussa myyväksi, mutta se olikin tullut ulos jo keväällä. Minusta kirjassa oli kerrassaan käsittämättömän paljon editoimisen varaa.
Kirja sisältää runsaasti lihallisen rakkauden kuvausta ja näistä mielestäni turhan kiittävistä arvioista tuli mieleeni, voisiko kyseessä olla ns. mukasuvaitsevaisuuden kupla. Ei uskalleta arvostella, kun pelätään leimautumista rasistiksi. Tai sitten. Ehkä kaikille aihe ei ole niin ennalta-arvattava, voihan olla, että ennen tätä teosta monelle ei ole tullut mieleenkään, että on olemassa "Se tuntematon sotilas josta Linnakin vaikeni."
Tuo takakannen lausahdus kuvaa romaania todella oivasti. Kukonpojan elkein lähdetään tekemään jännittävästä aiheesta raflaavaa kirjaa, joka sortuu auttamattoman överiin mahtipontisuuteen. Historiallisen romaanin yksi tärkeimpiä ominaisuuksia on uskottavuus. Tekstin ei tarvitse, saati pidä, olla yksi yhteen todellisuuden kanssa, mutta liika on aina liikaa. Viinakortti on kovin kaukana uskottavasta. Harmi sinänsä, olisin halunnut syleillä romaania lämpimin ottein, sillä aihe on todella mielenkiintoinen ja siitä olisi saanut vaikka mitä aikaiseksi.
Viinakortin myötä tuli todistettua myös yksi asia. Romaania ei voi rakentaa vain yhden aiheen varaan tai ainakin se on hyvin vaikeaa.
Kuva ja lisätietoa kirjasta Tammen sivuilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti