Vincent River

Olen sanaton. Täysin mykistynyt, liikuttunut ja tavattoman onnellinen siitä, että olin eilen teatterissa. Tuntui kuin olisi päässyt osalliseksi jostakin suuresta. Istuessani Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterin toisella rivillä näytelmän katsomisesta tuli jotain muuta kuin katsomista, siitä tuli osallistumista. Vincent River tuli iholle, välillä raa'asti repien, välillä pujotellen huokosten läpi.

Vincent River on kahden henkilön kohtaaminen, jossa puretaan menneisyyttä, sen kipeyttä ja haavoittavuutta. Järkyttävä tapahtuma suistaa kummankin elämän raiteiltaan ja tästä ihanan inhimillisestä kohtaamisesta pääsemme näytelmässä osallisiksi. Mikko Roiha on ohjannut Philip Rileyn tekstistä koskettavan ja ahdistavan näytelmän, joka on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Se järkyttää ja vaikuttaa. Näytelmä on kantaaottava ja keskiössä on homoihin kohdistuva väkivalta. Homouden kuvauksessaan näytelmä on omaa luokkaansa. Se näyttää kaiken, kaunistelematta ja anteeksipyytelemättä. Ihmisten ei tarvitse muuttua vaan asenteiden. 

VR matkaa myös Turkuun ja Tampereellakin on vielä muutama esitys. Kuva täältä.

Näyttelijät Tiina Weckström ja Markus Riuttu tekevät uskomattomat suoritukset. Tai ei, eivät ne ole suorituksia, he elevät toisen henkilön nahoissa kaksi tuntia. Näyttelijävalinnat ovat osuneet loistavasti kohdilleen. Weckströmin jylhä karisma vaikuttaa heti ensi minuuteilta lähtien ja Riutun upea fyysinen työskentely pääsee lavalla valloilleen ja saa katsojan haukkomaan henkeään.

Näytelmä on ollut arvostelumenestys, enkä yhtään ihmettele miksi. Se on vieläkin minussa, tunnen edelleen osan siitä tunnevyörystä, joka naulasi minut penkkiin niin että hädin tuskin uskalsin hengittää. Tätä teatteri parhaimmillaan on, intiimiä ja raadollista, suoraa kontaktia ihmisiltä ihmisille.

Kun astuin ulos Kellariteatterin hämärästä, sää oli muuttunut sateiseksi, tuuli ja oli melko kylmää, Hämeenpuiston vihreys näytti aivan uudelta. Katsoin maisemaa eri tavalla kuin ennen. Taivaalle oli piirtynyt suuri sateenkaari.