Tarinoiden taso oli mielestäni hieman kirjava, mukaan mahtui todellisia helmiä (kuten seksielämän piristäminen Maija Mehiläisen voimin!), mutta albumista löytyi myös jokseenkin yhdentekeviä, jopa tylsiä tarinoita. Kuitenkin huumori oli paikoitellen niin rouheaa, että väkisinkin suupielet kääntyivät yläasentoon. Kotimaisuus ilahduttaa minua aina ja minusta on hienoa, kun kotimaassakin uskalletaan tehdä vähän vinoja kulttuurituotteita. Tästä palasikin mieleeni kysymys, jota olen hieman jo pyöritellyt: Miksei Suomessa tehdä homoleffoja?
Tuntuu, että esimerkiksi Vinokinon tarjonta koostuu yksinomaan tuontitavarasta, eikä mieleeni näin yhtäkkiä muistu yhtäkään suomalaista suuren budjetin elokuvaa, jossa käsiteltäisiin hlbtiq-aiheita. Ruotsalaisilla on Fucking Åmål ja juuri Vinokinossa näin ihanan tanskalaisen lesbodokkarin. Onko muka oikeasti niin, ettei ketään suomalaista elokuvantekijää kiinnosta nämä aiheet vai onko kyse markkinoiden pienuudesta? Tai niiden pienuuden pelosta? Minusta ajatus siitä että elokuvaa, jossa on homoja, kävisi katsomassa vain homot, on täysin absurdi. Kirjallisuudessa, tv-viihteessä ja näimmä jopa sarjakuvissa vähemmistöjen ääni kuuluu. Nyt haluan suomalaisen lesbon tai bissen valkokankaalle!
Tuleeko teille mieleen suomalaisia hlbtiq-leffoja?
PS Silvia ja Rakel ovat eronneet! En tiedä olisinko järkyttävän surullinen tämän unelmien pariskunnan hajoamisesta, vai iloinen, koska nythän minulla on mahdollisuus lähteä Silvian perään! Miten kuumottava ajatus.
PPS Nyt muistan pari leffaa. Lapsia ja aikuisia. Minttu Mustakalliolla on juttua Minna Haapkylän kanssa. Ja Musta jää. Outi Mäenpää houkuttelee Ria Katajan ihastumaan itseensä kosto mielessään. (tai näin ainakin muistelen) No anyway, ei kovin kummoinen saldo.
Hei E, olisin lähettänyt sinulle kutsun tapahtumaan, jos blogissasi olisi ollut yhteystietosi!
VastaaPoistaVoi tätä netin anonyymiä maailmaa! Voit laittaa s-postia osoitteeseen hapetonta(ät)suomi24.fi.
VastaaPoistaKannattaa tutustua myös Anopin unelman "jatko-osaan", Paula Norosen viime vuonna julkaistuun sarjakuva-albumiin Pirjo ja kaveri. Se perustuu samannimiseen stand up -show:hun, joka on ollut suosittu ainakin helsinkiläisissä naistenbileissä. Lesbisiä sarjakuvia löytyy yllättävän paljon, ja hyviö ovat esimerkiksi Alison Bechdelin Lepakkoelämää I ja II sekä Hautuukoti ja Tiitu Takalon Kehä.
VastaaPoistaHassua, sillä olen myös itse miettinyt viime aikoina samaa, eli miksi ei ole yhtään lesbistä suomalaista koko illan elokuvaa!!! Lapsia ja aikuisia on ainoa, ja siinäkin molemmilla naisilla on aluksi myös miehet. Pelkästään Ruotsissa elokuvia on useita, uusimapana meilläkin leffateattereissa pyörivä Apinatytöt. Kuitenkin elokuva-alan opiskelijoissa on paljon lepakoita... Kaunokirjallisuutemmekin on tosiaan täynnä lesbisiä tarinoita ja eilen juuri Junior Finland meni tyttörakkauskirjalle "Valoa, valoa, valoa".
Luinkin juuri tuon Takalon Kehän, saattaapa jokin merkintäkin olla tulossa. ;) Itselle tosiaan sarjakuva on nyt ihan uusi aluevaltaus kulttuurin saralla, mielenkiintoinen sellainen!
VastaaPoistaMä uskon, että tuo vinojen tarinoiden puuttuminen meidän leffatarjonnasta liittyy ihan rahoitukseen. Suomessa on markkinat niin pienet ja leffoja tehdään avustuksilla, ehkä tällaiset tarinat kaatuu siihen, ettei valtiolta tipu tukia? Mutta ainakin viime aikoina tämä homokeskustelu on ollut niin kovasti esillä, että luulisi sen jotenkin vaikuttavan. Luulisi että homot alkaa täälläkin vielä myydä. Ehkä esim. Ruotsissa on käyty tämä "homokeskustelu" jo aikoja sitten ja se on raivannut tietä myös seksuaalisesuudessa monimuotoisemmille kulttuurituotteille. Mene ja tiedä, mutta eiköhän kymmenen vuoden sisällä jotakin ilmesty!
I hope so! :) Mitä Ruotsi edeltä, sitä Suomi perässä...
VastaaPoista