Homoja parrasvaloissa

Aamulehdessä oli tänään arvostelu Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoon tulleessta hlbt-näytelmästä, Neil Hardwickin ohjaamasta Lainahöyhenistä. Teatteri on aina ollut taidemuoto, joka reagoi nopeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tänä syksynä se tuntuu erityisesti kommentoivan sateenkaariaiheita. Kansallisteatterin HOMO!-oopperan ensi-ilta lähestyy ja myös teatteri Jurkka tuo näyttämölle kiinnostavan oloisen näytelmän: Soita minulle, Billy. Näytelmä perustuu amerikkalaisen jazzmuusikon Billy Tiptonin (1914 - 1989) elämään. Billy kasvoi lapsuutensa ja nuoruutensa Dorothyna, mutta 19-vuotiaana hän puki päälleen miesten puvun ja eli siitä asti miehenä. Hänestä tuli pidetty jazzmuusikko, jolla oli useita kauniita naisystäviä. Billy Tiptonin kuolema oli amerikkalaisille suuri järkytys. Lainaus ja lisää näytelmästä täältä.

Lainahöyhenissä, kuva täältä.

Haluaisin toki mielenkiinnosta nähdä nämä kaikki esitykset, mutta luulen että Helsinkiin asti tulee lähdettyä vain HOMO!-opperan ja Pirkko Saision vuoksi. Lainahöyhenissä vaikuttaa minun makuuni vähän liian suurta yleisöä kosiskelevalta ja homostereotypioilla iloittelvalta. Joskin toisaalta taas sellainen saattaa olla hyvin camp ja hyvin hauskaa, kunhan sillä taajuudelle asettuu. Mietin myös, että tämä epämääräisen negatiivinen kuva näytelmästä saattoi välittyä ihan vain arvostelusta. Siinä nimittäin kirjoitetaan näin: "--mitä tehdä, kun vakiintuneen homo-transu-parin poika on löytänyt rakkauden ankarana konservatiivina tunnetun senaattorin tyttärestä? -- mitä sanoo transu tähän?" Kyllä Aamulehti taas väläyttelee, homo-transu-parin, hohhoijaa, transu sanaa käyttämällä koko musikaali alkaa tuntua jotenkin keskiaikaiselta.

Loppuun vielä sananen Saisiosta. Imagessa 8/2011 oli kiinnostava ja hyvin kirjoitettu juttu Pirkko Saisiosta. Turha sitä on salailla, Saisio on yksi suurimpia idoleitani ja rakastan niin hänen kirjojaan kuin tapaansa olla mediassa. Minulle hän on todellinen lesboikoni, kuten Pekka Hiltunen artikkelissaan kirjoittaa. Artikkelin innoittama lainasin ensimmäistä kertaa (häpeäkseni nyt vasta!) Saision esikoisen Elämänmeno. Romaanista oli kuulemma poistettu kustantajan pyynnöstä päähenkilön homous. Mutta kappas. Kyllä minä sieltä sen homouden löysin. Vähän typistettynä tosin, mutta siellä se oli. Ehkä enemmän niin, että ne, jotka osaavat ajatella tai epäillä, kyllä löytävät, mutta muut eivät. Tuli tunne, että paljastavimmissa kohdissa ovat sakset käyneet ja muunlaisten tarinalinjojen rakentaminen on sitten jätetty sikseen.

Tai sitten minusta on vain tullut automaattisesti vastakarvaan lukija.

P.s. Mitä v****a? Vinokinoa ei ole tänä vuonna Tampereella lainkaan! http://vinokino.fi/