Olen näiden sateisten syyspäivien takia jäänyt kiinni mahtipontisesti nimettyyn tositv-sarjaan: The Real L Word. Sarjassa seurataan Los Angelesissa asuvien lesbojen elämää. Sitä on tehty kaksi kautta ja itse olen nyt menossa jossakin kakkosen puolivälissä. Ensimmäinen kausi oli melko femmepitoinen ja enimmäkseen siinä käsiteltiin yllätysyllätys parisuhdekiemuroita. Sarjan tähdet eivät vain olleet kovin kiinnostavia eivätkä samaistuttavia. Jos ei kiinnosta tirkistellä kahden tylsän lesbon häävalmisteluja, niin sitten ei se sitten todellakaan kiinnosta. Valopilkkuna sarjassa oli onneksi Whitney Mixter, ihana rastapäinen sydämensärkijä. Real L Wordin käsikirjoitusaste tuntuu kovin korkealta, sillä jakso alkaa aina pätkällä, jossa sarjan naiset puhuvat jostakin lesboelämää koskevasta aiheesta ja sitten kas kummaa, heidän kaikkien elämissä jollain tavalla on tämä kyseinen asia esillä. Toki ainahan tositvkin täytyy jollain tavalla draamallistaa, mutta tässä se menee jo hieman liian pitkälle.
Toisella kaudella meininki on astetta ronskimpi. Whitney on saanut joukon uusia kavereita. Sellaisia, jotka ovat vielä tyrkympiä kuin ensimmäisen kauden tähdet. Varsinkaan Romi Klinger ei epäile väläytellä paljasta pintaa. Muutenkin kamera menee makuuhuoneeseen, kiusallisen paljon ja kiusallisen lähelle. Välillä tuntuu siltä että katselisi amatööripornoa. Mutta no, ehkä juuri siksi toinen kausi on tuntunut huomattavasti kiinnostavammalta. Tai kenties siksi että sen hahmoissa on enemmän tarttumapintaa. Käsittömättömän koukuttavaa kuitenkin ja perinjuurin viihdyttävää.
Sarja toimii samalla jännittävästi kulttuurierojen vertailukohteena. Ihmettelin ensimmäistä kautta katsoessani femmejen suurtaa määrää, joka tuntui hieman epärealistiselta. Päätähtien ystävät kun melkein poikkeuksetta olivat astetta maskuliinisempia. Ehkä ensimmäistä kautta tehdessä mielessä on ollut enemmän vanha kunnon L-koodi. Toiseen kauteen mennessä on kenties tajuttu, että hyvin moni nuorista lesboista samaistuu butch-identiteettiin tai -tyyliin ja butchien osuutta on sitten osattu lisätä. Ainakin yksi seikka tuntuu varmalta. Amerikassa halutaan selkeämmin lokeroida ihmiset bucth/femme-rooleihin. Monet ovat korostetun femmejä tai butcheja ja ihmiset tuntuvat myös selkeästi tietävän millaista naista etsivät. Suomessa näkee paljon lesboja, jotka voisivat periaatteessa olla kummassa laatikossa vain tai ovatkin, vähän kuten sarjan Whitney määrittelee itseään "hard femme/soft butch". Toki butch/femme jakoa harrastetaan Suomessakin, mutta tuntuu että täällä lesbokulttuuri on yhtenäisempää, kenties maan pienuudesta johtuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti