Olen niin väsynyt.
En jaksa tätä homosotaa enää hetkeäkään. Linnan juhlat lähestyvät ja viime vuoden "homokohut" tuntuvat vielä olevan tarkkaan mielessä. Ainakin medialla. Teuvo Hakkarainen ja joku toinen persu, Oinonen varmaankin, ovat ilmoittaneet jättävänsä bileet väliin. Syyksi he ovat ilmoittaneet etteivät viihdy juhlissa, että sinne pitäisi rötösherrojen sijaan kutsua enemmän tavallista kansaa. Ja tietenkin se että homoseksuaalinen tanssiminen nostaa heiltä karvat pystyyn. Käsi ylös, kuka EI osannut odottaa jotakin tällaista.
Mistä tässä oikein on kysymys?
Median ajojahdista näitä populisteja kohtaan? Myyvien otsikoiden tehtailusta? Yleisen homokeskustelun jatkamisesta? Eikö ole mitään muuta kirjoitettavaa?
Minä olen kyllästynyt tähän. Aivan järjettömän kyllästynyt. En jaksa heti aamusta provosoitua muutaman yksilön mielipiteistä. Tiedän että ne ovat olemassa, ne eivät muutu. Se että he ilmaisevat niitä epäkorrektisti on surullista ja harmillista, ajattelematonta ja sivistymätöntä. Mutta minä en enää halua jatkuvasti kuulla niitä ja pahoittaa mieltäni. En myöskään halua sulkea itseäni uutisvirran ulkouolelle. Mitä vaihtoehtoja minulle jää?
Aloitanko lakon ja lakkaan välittämästä näistä hyökkäyksistä? Rakennan vahvan linnoituksen ja pysyn sen muurien sisäpuolella, niin ettei yksikään keihäs tai harppuuna pääse aiheuttamaan tuhojaan.
Jatkanko sotaa? Klikkailen epätoivoisesti itseni osallistuvaksi kaikenmaailman homomyönteisiin tapahtumiin, koetan epätoivoisesti säilyttää omanarvontuntoni, hakeutua kaltaisteni seuraan ja punoa jonkin ovelamman vastahyökkäyksen.
Sodassa vastustaja, toinen, alkaa aina väistämättä näyttää epäinhimilliseltä ja etäiseltä. Tätä tietä kuljemme nyt. Tunnelmat kärjistyvät puolin ja toisin. Ymmärtämättömyys synnyttää vihaa, jonka jälkiä paikkaillaan vielä pitkään myöhemmin.
Onko mitään sijaa rauhanneuvotteluille vai onko meidän vain käytävä tämä sota loppuun asti?
Ja ennen kaikkea. Mitä sitten, jos NE voittavat? Mitä sitten, jos ME voitamme?
Itsekin kyllästyn välillä tähän vallitsevaan ja jatkuvasti kärjistyvään sotatilaan. Kuten kirjoitit, ymmärtämättömyys synnyttää vihaa ja minusta ymmärtämättömyyttä synnyttää tietämättömyys ja välinpitämättömyys asioiden selvittämiseksi.
VastaaPoistaMutta...(se kuuluisa) vaikka kyllästynkin aika ajoin, tulen toistuvasti siihen tulokseen että kun kerran sotaa käydään, käydään se katkeraan tai katkeran suloiseen loppuun asti. Vaikka välillä näyttää siltä, että NE voittavat, tulistun ja lähden taisteluun uusin voimin. Välillä on toivottoman oloista ja toiveet paremmasta turhia, mutta hiisi vieköön, en voi jättää asiaa vain muiden harteille. Haluan edes omilla kirjoituksillani ottaa kantaa ja taistella paremman huomisen puolesta.
Herrat persujen kansanedustajat Hakkarainen ja "Hauveli" Oinonen ovat mitä ovat, eivätkä muuksi tunnu muuttuvan, mutta kuten Jarla osoittaa (http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tahan-on-tultu/homo-kay-taksiseuraksi) on Oinonen tottunut poliitikko ja kaksinaamainen pelle, kun taas Hakkarainen on vain pelle.
Koitan kai siis sanoa, että jatka taistelua. Kiusa se on pienikin kiusa vastapuolta ajatellen ja liittyen toiseen tekstiisi sanoisin, että ehkä meidän seksuaalivähemmistöihin (sukupuolivähemmistöjä unohtamatta) kuuluvien pitäisi rakentaa se oma hiekkalaatikko, jolta sitten lähteä valtaamaan uusia alueita.
Kiitos mielenkiintoisesta blogista, löysin tänne Tämän kylän homopojan kautta.
Kiitos kommentistasi, piristit päivääni!
VastaaPoistaOn hyvä tietää että meitä aseveljiä riittää. :) Olen myös ikuinen optimisti muutamista synkistä hetkistä huolimatta. Epäilen että kansan hiljaiset rivit ovat kyllä vähemmistöjen puolella (ennemmin tai myöhemmin), nuo muutamat äänekkäät yksilöt vain saavat jatkuvasti äänensä kuuluville. Pitkässä juoksussa uskon(/toivon) itseasiassa noiden herrojen möläytysten vielä kääntyvän hietä vastaan.