12/20/2010

Ylpeyttä netissä

Törmäsin sattumalta netissä Ylpeys.fi-sivustoon. Kyseessä on Irc-gallerian ja Facebookin kaltainen tapaamispaikka suomalaiselle hlbt-väelle. Ensin olin aivan ihmeissäni. Miksi en ollut tiennyt tällaisesta ennen? Sivustoa ei voinut selailla juurikaan kirjautumatta, joten loin itselleni tunnuksen.

Paremmin palveluun tutustuttuani olen edelleen jokseenkin positiivisesti yllättynyt. Ei ole helppoa olla avoin juuri esim. Facebookissa, koska siellä saattaa olla työkavereita ja koulukavereita, joille kaapin ovea ei halua raottaa. Ylpeys.fi:ssä saa olla vapaasti juuri sellainen kuin on ja tavata toisia ihmisiä, joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Palvelussa on kuitenkin mielestäni pieni lihatiskimäinen säväys, joka vielä selvemmin tulee silmelle samanlaisella pohjoismaisella sivustolla, Qruiserilla.

Olisi toisaalta mukavaa, jos tällaiset homojen kokoontumispaikat olisivat helpommin löydettävissä. Silloin kirjautuneita olisi enemmän ja mahdollisia kontakteja ja kavereitakin löytyisi kenties helpommin. Kuitenkin jos Ylpeys.fistä tulisi yhtä suosittu kuin Irc-galleriasta, se toimisi ehkä sivustoa vastaan. Liittyvän tulisi tarkkaan miettiä haluaako paljastaa suuntautumisensa kaikelle kansalle. Ehkäpä sivuston nimikin viittaa siihen että jäsenmäärän kasvaessa ja palvelun tullessa paremmin tietoisuuteen, hlbt-väki voisi ylpeästi ilmoittaa olevansa mitä on.

Olen pohdiskellut miten homokulttuuri ja ns. valtavirtakulttuuri ovat yhteydessä toisiinsa. Tuntuu, että homot haluavat osittain tietoisesti eristäytyä heteronormatiivisesta kulttuurista. Uskon monen toivovan, että valtavirtakulttuuri olisi normeiltaan vähän avonaisempi, mutta jos hlbt-ihmiset jatkuvasti luovat omaa kulttuuriaan erillään valtavirrasta, en usko että yhteiskunnan yleinen ilmapiiri muuttuu kovinkaan äkkiä.

Olen toisaalta myös sitä mieltä, että homokulttuurin tuleekin pysyä ainakin osittain omana saarekkeenaan. Muuten se ei pysy voimissaan. Homoja on heteroihin verrattuna loppujen lopuksi aika vähän. Olenkin ilolla seurannut, miten viime aikoina homokulttuuriin tutustuminen on tehty helpommaksi ja monelle homolle helpommin löydettäväksi. Tästä hyvänä esimerkkinä Normihomolehti, josta kirjoittelen varmaan myöhemmin. Ylpeys.fissä on mielestäni jotain samaa. Se tuo meitä homoja yhteen ja ehkäpä auttaa meitä kantamaan sateenkaarilippua ylpeästi ja korkealla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti