2/22/2011

Oisko aika vaihtaa joukkuetta?

Vuoden ensimmäinen NHL on täällä ja kannessa komeilee Beth Ditto. Lupailin aiemmin postausta kyseisestä julkaisusta, mutta se osoittautuikin vaikeammaksi kirjoittaa kuin olin ajatellut. En ollut silloin mielestäni tarpeeksi hyvin selvillä julkaisun hengestä ja halusin odottaa vielä yhden numeron. Uusimman numeron luettuani en tiedä olenko vieläkään ihan inessä, mutta joitain ajatuksia on herännyt.

Olen käynyt NHL:stä monta (kiivastakin) keskustelua. Olemme eri porukoissa pohtineet mikä on tuon yliopistonkin ilmaisjakelutelineisiin ilmestyneen lehden funktio. Ennen kaikkea olemme miettineet kenelle sitä oikein tehdään.

NHL:n nettisivuilta löytyy seuraavanlainen, näinä mixedbaarien aikoina, sangen muodikas määritelmä:
NHL (Normihomolehti) on heteroystävällinen homolehti, jota jaetaan ilmaiseksi telineistä Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Lehteä kustantaa sama taho kuin Voimaa ja aluksi mietinkin, onko lehti vain jokin Voiman sivujulkaisu, mutta näyttäisi siltä, että NHL:n todella panostetaan. Lehti on hyvännäköinen ja tuntuinen, ja sisältö tuntuu kehittyvän parempaan suuntaan numero numerolta. Heteroystävällisyys jää tosin mietityttämään, sillä suurin osa jutuista on selkeästi sateenkaariväelle suunnattuja. Niiden huumori on sellaista, ettei se oikein avaudu, jollei tietämystä homoskenestä löydy jo ennestään. Jos lehden tarkoitus on haastaa vaihtamaan näkökulma, se tekee sen huonosti. Pitäisikö tulla enemmän vastaan?

Homoja on Suomessa kuitenkin loppujen lopuksi aika vähän ja aiemmat homojen julkaisut Z-lehti ja Voltti molemmat kaatuivat. Ehkä heteroystävällinen näkökulma on otettu (tai tungettu mukaan määritelmään), että lehdelle saataisiin lisää lukijoita. Epäilenpä, että NHL kohtaa saman kohtalon kuin edelliset homokulttuurilehdet, jos uutta yleisöä ei jollain konstilla saada houkuteltua lehden pariin. Tosiaan, ne yliopiston telineet tursuilevat jo nyt jäljelle jääneistä Normihomolehdistä.

Uusin numero kuitenkin miellytti ainakin minua suunnattomasti. Lehden layout on ihana ja oli mukavaa lukea lesboista ja lihavuusaktivismista. Näin eilen Tampereen pääkirjastossa jonkun sujauttavan NHL:n kassiinsa vähän häpeillen, enkä ole myöskään nähnyt kenenkään lukevan sitä avoimesti esim. kahvilassa. Tässä se ongelma ehkä onkin, leimautumisen pelossa. Homolehden ajatellaan edelleen kuuluvan vain homoille. 

Aina sen lehden voi siitä telineestä napata. Eikä se tee kenestäkään homoa.

Koska en ole hetero, minun on vaikeaa sanoa, miltä lehti heteron silmiin näyttää. Luulenpa että juuri siksi tulen ajatelleeksi liiankin kriittisesti. Veikkaan että todellisuudessa homohuumori aukeaa paljon paremmin heterolle kuin ajattelen. Ja mitä sitten jos kaikkea ei tajutakaan? Ainakin lehti haastaa tunnustamaan että homoja on olemassa ja että niilläkin on omat juttunsa, oma monimuotoinen kulttuurinsa. Jos homot eivät itse kerro millaisia ovat, ei kukaan muukaan sitä tee. Joten long live NHL!

Kuva NHL:n facebook sivulta.

2/16/2011

Gaga Goes Gay

Voi Gaga minkä teit!

Melkein kaikissa homoblogeissa, joita seuraan, on otettu kantaa Lady Gagan uuteen biisiin Born this way. Biisi on suora kannanotto homojen oikeuksien hyväksi ja tulee raikaamaan ainakin homobaareissa ympäri maailmaa kevään ja kesän.

Mutta eiköhän se siihen jää. En usko että kyseisestä renkutuksesta olisi uudeksi anthemiksi. Tai miksikään muuksikaan. Taustat ovat kamalan sekavat ja biisistä puuttuu helpot tarttumakohdat. Biisi on yhdellä sanalla rasittava. En haluaisi uskoa, että ottaisimme omaksemme näin tekemällä tehdyn, vähän kuin armopalana ylhäältä päin annetun biisin. Luulen, että haluamme itse luoda villityksemme.

Kuukauden päästä, or so, tulen vielä syömään nämä sanani, kun ketkutan baarissa persettä biisin tahtiin. Tai sitten kasvatan niin suuren vihasuhteen, että en vain VOI alkaa pitää siitä, koska kaikki muut pitävät. Mitä mieltä te olette? Are you born this way?

2/11/2011

Kaapit auki ja kiinni

Telakalla järjestettiin eilen 10.2. 2000-luvun kaapit – kuinka ulos heteronormatiivisuudesta? -keskusteluilta. Järjestämässä tapahtumaa oli YTHS ja Tampereen SETA. Tuntuu mukavalta, että yliopistolla ja SETA:lla on tämänkaltaista yhteistyötä. Aihe tosin vaikutti jo etukäteen haastavalta ja siksi se sitten keskustelussa paljastuikin.

Itse paneelikeskustelu oli lepsusti rakennettu ja joihinkin asioihin jäätiin aivan liian pitkiksi ajoiksi jumiin. Olisin kaivannut keskustelun ”ohjaajilta” jämäkämpää otetta ja täsmällisempiä kysymyksiä paneelissa olleille profiileiltaan hyvinkin erilaisille keskustelijoille. Uskon, että se olisi herättänyt yleisössä myös enemmän erilaisia kommentteja, nyt kaikki tuntuivat vähän kertovan samoista asioista. Keskustelu ylipäätään aaltoili epämääräisesti aiheesta toiseen ja käsitteli asioita, joita on muutenkin mediassa jauhettu jo aivan riittämiin.

Salissa oli myös jokseenkin omituinen tunnelma. Luulisi, että tämänkaltaiseen tilaisuuteen voisi hyvillä mielin tulla kuka vain. Nyt tuntui, että ”väärien” tai vanhentuneiden termien käyttäjien kimppuun hyökättiin voimallisemmin kuin olisi ollut tarpeen. Tuntui että asiassa vähän vähemmän sisällä olevien äänet jäivät kuulomattomiin, mikä ei kaappien purkamisen kannalta ole mitenkään hyödyllistä. Kaappien purkaminen on vaikeaa kaikille, miksi ryhtyä kilpailemaan siitä kuka tekee sitä parhaiten? Kaikilla kuitenkin on näkemys inhimillisyydestä, toisille asiat vain ovat tutumpia kuin toisille. Yhteistä päämäärää ei mitenkään auta se, että lähdetään osoittelemaan sormella hyväntahtoisia ihmisiä, jotka sattuvat tekemään muutaman huonon sanavalinnan.

Panelistien taso oli kirjava monella tapaa. Eniten ajatuksia mielestäni herättivät Tamyn yhdenvertaisuusvastaavan Pieta Hyvärisen ja Tampereen Setan edustamassa olleen Mikko Väisäsen kommentit, jotka liikkuivat miellyttävän suurissa linjoissa, joita tällainen aiheenasettelu vaatii. Tampereen yliopiston epäheterojärjestöä Sekavaa edustamassa ollut Hanna Hakko taasen ”kaapitti” itsensä lesboksi, vaikka vastikään oli esiintynyt City-lehden biseksuaali-jutussa. Ihmettelin tätä kovasti, sillä kyseessähän nimenomaan oli tilaisuus jossa mietittiin miten näistä kaapeista päästäisiin eroon. Muutenkin biseksuaalit ja aseksuaalit jäivät turhan vähälle huomiolle.

Kaikesta tästä kritiikistä huolimatta nautin keskustelusta ja kiinnostuksella odotan muita vastaavia tilaisuuksia!

Edit 10.3. Lisätty yhden panelistin nimi tekstiin.

2/09/2011

Perheenlisäystä Sinkkuelämää -tähdelle

Ihanaa! Lempijulkkislesboparini lisääntyy!

Cynthia Nixon (Sinkkiksen Miranda) ja Christine Marinoni ovat saaneet terveen vauvan. Cynthialla on kaksi lasta jo aiemmasta liitosta ja Christine synnytti tämän uuden lapsen. Tuon linkin takaa löytyy kuva parista, jos on vielä epäselvää miltä pari näyttää yhdessä. Ihanalta!
 

2/06/2011

Tunnelmia Don't Tell Mamasta

Tein viikonloppuna ekskursion Helsinkiin ja kävin pitkästä aikaa Skandinavian suurimmassa homoyökerhossa, dtm:ssä. Tampereellakin olisi juuri lauantaina ollut tarjontaa, vuoden ensimmäiset Leimarit menivät nyt sivu suun. Mutta seuraaviin Leimareihin aion ja kirjoitan niistä sitten myöhemmin.

dtm on suuri ja mahtava ravintola ja  pyörittää melko kiistattomasti Helsingin homoskeneä. Vierailuni ajoittui ihan tavalliselle lauantaille, mutta väkeä oli silti paikalla mukavasti. dtm:n heteroitumisesta on ollut paljon puhetta ja kyllähän siellä muutama heterokin oli. Joskin SETA:n jäsenkortilla saatavat edut pääsymaksuista ja uskollinen vakkarikanta pitävät nähdäkseni meiningin ainakin lauantaisin hyvinkin homopainotteisena. Kokenut dtm-kävijäystäväni kertoi, että erilaiset tapahtumat, kuten Danceteria, sekä halvat hinnat viikolla vetävät baariin myös heteroita. Joka tapauksessa dtm:llä menee varsin hyvin.

Tunnelma yökerhossa oli mukavan rento ja monipuolinen. Paikalla oli monenlaista väkeä, sateenkaaren monia sävyjä. Baarissa on kaksi kerrosta ja molemmissa on tanssilattia. Tunnelma ylä- ja alakerrassa oli aivan erilainen. Alhaalla olevalla isommalla tanssilattia soivat tämän päivän kuumimmat hitit ja muutenkin tuore ja trendikäs tanssimusa. Illan aikana soitettiin mm. Britneyn uusi single Hold it against me, jonka väitetty hittipotentiaali tuntui heräävän siellä eloon. Yläkerrassa musiikki taasen koostui vanhemmista hiteistä ja perinteisistä homobiiseistä. Kuultiin Spaissareita ja euroviisuja. Meininki oli jollain tavalla camp, hieman jopa juntti, mutta ehdottoman hauska. Itse viihdyinkin paremmin näiden iki-ihanien homohittien parissa.

Illan aikana heräsi tunne, että taitavat monet muutkin viihtyä. Alakerran iso tanssilattia pysyi suhteellisen tyhjänä hikisten homojen ahtautuessa yläkerran pienemmälle tanssilattialle. Ehkäpä juuri intiimi hupaisa tunnelma vetoaa humalaiseen homoon. Tai ehkä se on kollektiivinen kaipuu campiin, räikeyteen ja tietynlaiseen itseironiaan. En tiedä, mutta tätä täytyy tutkia jahka seuraavan kerran homobaareilen.