12/24/2011

Joulua!

Olen nyt jo uupunut. Maaseudulla on omat hyvät puolensa, mutta avarakatseisuus ei kuulu niihin. Olen ollut nyt muutaman päivän täällä tuppukylässä ja koetan jotenkin pitää itseni järjissäni kuluttamalla massoittain homokulttuuria.

Kuva täältä.
Aloitin joulun lukemalla Vilja-Tuulia Huotarisen Finlandia Junior -voittajan, Valoa valoa valoa. (Se hyvä puoli pikkukylissä on, että niiden kirjastoista löytyy usein uutuudet helpommin kuin isoista cityistä!) Romaani oli lyyrinen, kuten Huotariselta sopii odottaakin ja myös hänen taustansa kirjoittamisenopettajana näkyi romaanissa voimakkaasti. Valoa valoa valoa on hieno teos, joka uppoaa varmaasti niin nuoreen kuin vähän vanhempaankin lukijaan. Nuortenkirjastatusta ei siis kannata lainkaan pelästyä!

Teos on kaunis ja riipaiseva kertomus ensirakkaudesta, tyttöyttä turhaan korostamatta. Sukupuoli on tarinan synkkääkin synkempien kuolemasävyjen rinnalla vain kuriositeetti. Koko paketti pysyi todella hyvin kasassa, vaikka mukaan oli heitetty jos jonkinlaista modernista runoudesta tuttua kokeilevuutta. Rakenne on lukijaa puhuttelevan metafiktiivinen ja sekin toimii, alun hapuiluista huolimatta. Kieli helisee ja välkehtii, mutta välttää helmasynnin: se ei tee tyttöjen välisestä rakkaudesta särkyvää ja herkkää vain sen takia että he ovat molemmat tyttöjä. Pikemminkin se tulee siitä että he ovat molemmat nuoria. Todellisuuden tasoja rikotaan ihanasti, niin että tärkeimmäksi jää tunne, ydinräjähdys ja valo.


Kuva täältä.
Tänään jatkoin katsomalla elokuvan Priscilla - aavikon kuningatar. Suositeltava ja piristävä Hollywood-raina lähinnä aihepiirinsä puolesta. Leffa kertoo kolmesta drag queenista matkalla aavikon halki. Perinteinen roadmovie, jossa on kuitenkin kaikki sateenkaaren värit mukana. Kauniita pukuja, upeita maskeerauksia ja loistavaa näyttelijäntyötä. Veikeää viihdettä siis. Todellisuuspakoa tämän lumettoman talvimaiseman keskelle.

Kirjastosta löytyi myös Teemu Keskisarjan Kyynelten kallio - kertomuksia seksistä ja väkivallasta, joka antaa osansa suomalaiseen hlbt-historiankirjoitukseen. Keksisarja kirjoittaa hyvin ja kiinnostavasti keskiajasta, lähinnä oikeudenkäyntipöytäkirjoihin perustuen ja yksittäisten ihmisten kohtaloista puhuen. Luin kirjasta vain luvun, joka käsitteli sateenkaarikansaa. Sinänsä mielenkiintoiset löydökset jäivät oikeastaan vain löydöksiksi, sillä aineiston tulkinnassa olisi mielestäni voinut olla queer-sensitiivisempi. Vaikka Keskisarja toteaakin ettei meidän aikamme käsitteitä voi suoraan siirtää historiaan, hän ikään kuin jättää pohdinnan siihen eikä innostu sen enempää problematisoimaan käsitteiden valtaa muokata maailmaa ja kulttuuria. Hänellä tuntuu myös olevan ongelma sukupuolen ja seksuaalisuuden sekoittamisessa toisiinsa.

Soundtrackina tämän pitkän joulupostauksen kirjoittamisessa toimi tämä biisi:


Näiden ihanien queer-kaksosten siivittämä toivotan hyvää joulua teille kaikille! Katsotaan ehdinkö bloggailemaan vielä ennen vuoden vaihdetta. Jos en, seuraava postaus koskeekin sitten varmaan Berliiniä! Ah, maailman homopääkaupunki, täältä tullaan!

12/20/2011

Sateenkaarella loves Kajsa Bergqvist!

Upeaa Kajsa!
Kajsa Bergqvist, kuva täältä.

Kajsa Bergqvist, huippukorkeushyppääjä, on tullut ulos kaapista. Ihailtavaa toimintaa ja aloin heti fantasioida siitä, että joku tekisi Suomessa samat. Mieluiten joku supermenestynyt ja arvostettu urheilija. Miksi musta kuitenkin tuntuu että tähän menee vielä aikaa?

Erehdyin sitten samalla uutista bongatessani lukemaan nettikommentit aiheeseen. Joku älypää taas osoitti suvaitsevaisuutensa kehumalla sitä miten seksikästä on kun kaksi naista on yhdessä. (Joo, siinä sun heteroseksistisessä maailmassa, aivan.) Toinen taas kommentoi tähän, ettei pysty ymmärtämään moista, eikä ymmärrä miksi mies ei kiinnostuisi "todellisista naisista". (Niin, minäkin olen todella todella vaillinainen nainen ja hämmentynyt yms. ja kaipaan vaan eheytysjärjestöjen apua ja "paluuta todelliseen feminiinisyyteen".)

Muistuupa mieleeni lisäksi tapaus vuodelta 2008, kun eräs miespuolinen tuttavani totesi minulle päin naamaa lesbojen olevan naisten tuhlausta.

Että nyt sinä ihana, vino, suomalainen urheilija. Raota sitä kaappia ja tee minut onnelliseksi!

12/17/2011

Hotellihuone, kaksi naista ja paljasta pintaa

Loving strangers, loving strangers..... tiditidiii

Argh. Odotin vähän enemmän. Sain suosittelun katsoa elokuvan Room in Rome, joka on lesbinen leffa yhdestä yöstä roomalaisessa hotellissa. Toista pääosaa näyttelee ihana Elena Anaya, Pedro Almodóvarin uusimmastakin tuttu kuvankaunis nainen.

Leffassa olikin sitten pielessä lähes kaikki muu paitsi Anaya. Käsikirjoitus oli heppoinen ja kliseinen ja voisin melkein lyödä vetoa että sen takaa löytyy pehmopornoelokuvia liikaa tuijottanut heteromies. Naiset olivat lähes koko leffan ajan alasti ja vaikka yleensä naisfiguuri silmääni hiveleekin, nyt mentiin jo pitkälle. Elokuvassa kaikki tuntui tapahtuvan sen ehdoilla, missä asennoissa naiset näyttäisivät mahdollisimman kauniilta, he olivat kuin patsaita, joita aseteltiin eri asentoihin. Kamera hyväili jatkuvasti pehmeästi valaistuja vartaloita ja pakollinen suihkukohtauskin oli mukana.

Kuva täältä.

Pöyristyttävää oli myös seksuaalisuuden käsittely; seksikohtaukset olivat täysin teennäisiä, eivätkä herättäneet fiiliksen poikastakaan upeista näyttelijöistä huolimatta. Lesboudelle myös kovasti etsiskeltiin syitä eikä pakollisilta mieskuvioiltakaan vältytty. Naisten seksikkyyttä korostettiin myös heidän äidinkielillään, toinen puhui espanjaa ja toinen venäjää. Eikä näiden kielten sensuellia potentiaalia todellakaan jätetty hyödyntämättä.

Kaameuden kruunasi soundtrack, joka koostui jonkinnäköisestä oopperasta ja rasittavasta laulusta, jossa hoettiin jatkuvasti "Loving strangers, loving strangers". Kappaleen soidessa viidettä kertaa peitin korvani.

Suurin synti, johon leffassa mielestäni sorrutiin oli kuitenkin lesbouden esittäminen jonain taiteellisena, herkkänä ja hauraana, melodramaattisena. Itse en kestä tuollaista näkemystä lainkaan eikä se vastaa minun todellisuuttani.

Toisen katsojan silmissä tämä kaikki näyttää vain uskomattoman kauniilta, eroottiselta ja taiteelliselta, eivätkä he näe siinä mitään feikkiä tai ärsyttävää.

Tsekkaa leffa ja valitse leirisi!

12/12/2011

Silmänruokaa

Hassu sattuma, että hetki sen jälkeen kun linkkasin tänne sen Madonnan videon, satuin näkemään Voicelta Anna Abreun uusimman tuotoksen. Melkoiset Madonna-vaikutteet on tähän "eroottiseen" nunnaluostarivideoon kerätty. Mutta hei, täytyy silti myöntää, että jotain kuumaa on kyllä tuossa lopun mimmissä.



Viikonloppu meni tavoistani poiketen penkkiurheillessa. Mitäh? Kyseessä olivat salibandyn naisten MM-kisat ja karvas hopea. Salibandy on hieno laji, ei turhia varusteita, jotka peittäisivät näkymät. Kyllä kunnon kulttuurisnobinkin täytyy välillä saada kuolata hikisiä pelaajia. Aijai, taas oli yksi ylitse muiden, mutta jätän henkilöllisyyden tällä kertaa arvoitukseksi.

12/04/2011

Mitä ihmettä tapahtui NHL:lle?


Viimeksi kirjoitin Normihomolehdestä alkuvuodesta.

Paljon on muuttunut sitten helmikuun. Upeaa, että NHL ylipäätään ilmestyy edelleen ja ulkoasu hivelee silmää samalla tavalla kuin aiemmin. 

Mutta. 

Mitään muuta siinä ei tunnukaan enää olevan. NHL:llä olisi kaikki maailman mahdollisuudet ja potentiaali olla poliittinen, räiskyvä ja räyhäävä. Se voisi puuttua yhteiskunnan epäkohtiin, tehdä kiinnostavaa journalismia queerista näkökulmasta. Kyseenalaistaa normeja ja ravistella totunnaisia käsityksiä, antaa ajattelemisen aihetta pidemmäksi aikaa meille kaikille.

Mitä tekee NHL? Lehti on täynnä kuvia, julkkiksia, hassunhauskoja tsoukkeja ja listoja. Lyhyttä tekstin pätkää siellä täällä, eikä missään jutussa syvennytä kunnolla oikein mihinkään. Mihin tällä oikein pyritään? Esittelemään homokulttuurin eri puolia mahdollisimman helposti ja nopeasti? Värikkäästi ja kiltisti. Useimpiin NHL:n sivuihin riittää yksi vilkaisu – ja lehti roskiin.

Uusimmassa numerossa ei ollut minulle oikeastaan mitään. Hei pliis, joku Teuvo Loman isoimpana henkilöhaastatteluna, NikoLa ja Linnea Von Kattendam samassa numerossa (eikä edes samassa jutussa, eikö mee jo vähän yli?), sirpaleinen kuvajuttu Roller Derbystä (kuvat niin pieniä, ettei niistä saa oikein mitään käsitystä) ja viisi ladyboyta samalla aukeamalla. Paljon mieluummin olisin lukenut yhdestä enemmän kuin vähän viidestä. Oikeastaan ainoa kiinnostava juttu oli DTM-emosta Ritu Suomisesta. Siitäkin tosin jäi sellainen olo, että artikkeli olisi voinut jatkua vielä toiselle sivulle.

Vähän väriä kuvista teksteihin ja olen taas tyytyväinen.

12/03/2011

Lauantai-illan toivotut

Madonna: Justify my love

1990-luvulla on tehty tällaisiakin musavideoita. Tsekatkaa kiinnostava androgyynimeininki ja muutenkin mielikuvituksen varaan jätettävät kohdat. Taas jätetään kivasti tilaa epäheterolle katseelle!

11/27/2011

Sairaan hyvää sarjakuvaa

Tuntuu, että viime aikoina kaikki kirjoittamani kulttuurimerkinnät ovat olleet järkyttävän positiivisia, kehuvia, jopa ylistäviä. Enkö enää törmää huonoon kulttuuriin vai enkö huomaa näitä kehnompia tuotteita? Ehkä en halua suomia ketään täällä blogissani? No, oli miten oli täältä niitä taas tulee. Nimittäin kehuja.

Kohteena on tällä kertaa tamperelainen (oi kyllä, Manse rulaa!) sarjakuvataiteilija Tiitu Takalo. Lainasin kirjastosta Takalon albumit Kehä, Tuuli ja myrsky sekä Jää. Rakastuin ensi silmäyksellä Takalon piirrosjälkeen ja kuvalliseen ilmaisuun, joilla hän onnistuu kertomaan yhdessä ruudussa enemmän kuin sanat koskaan. Se miten henkilöiden ilmeillä ja katseilla kuljetettiin tarinaa oli ensiluokkaista. Tykästyin myös harmaaseen värimaailmaan.

Mutta ennen kaikkea Takalon tarinoissa estradille nousee maailmankuva ja arvomaailma. Kerrankin feminismiä ei peitellä eikä hävetä. Takalon albumit ovat täynnä feminististä energiaa, eritoten Tuuli ja myrsky, joka käsittelee raiskausta ja anarkistisen yhteisön reaktiota siihen. Tarina kylpee vihassa, mutta samalla se onnistuu olemaan moniääninen ja sitä voi lukea myös voimaannuttavana. Seksuaalisuuden monimuotoisuus on Takalon sarjakuvissa vahvasti läsnä. Queer-sanaa ei missään vaiheessa sanota, mutta se huokuu joka sivulta. Queer ei ole vain sateenvarjokäsite erilaisille seksuaalisille identiteeteille vaan samaistuttava ja elämänmakuinen identiteetti sinänsä. Takalon sarjakuvissa halua ei sidota tiettyyn tarkkarajaiseen seksuaali-identiteettiin tai sukupuoleen.

Ensimmäisenä minut hurmasi nuorista nyrkkeilyä harrastavista tytöistä kertova albumi, Kehä, joka kosketti minua ihan kyyneliin asti. Jää-albumi sisältää lyhyempiä tarinoita, joissa Takalon monipuolisuus todella pääsee esiin.

Joululahjavinkkinä voisin mainita, että Tiitu Takalo on tehnyt seinäkalenterin vuodelle 2012 ja niitä voi ostaa ainakin joulukuun Queer-kerhosta, 8.12. Kahvila Hertassa. Lisää infoa Takalosta, hänen töistään ja mainion käsityksen hänen tyylistään löytää täältä: http://www.tiitutakalo.net/

11/22/2011

John-Eleanor

Nukketeatteria aikuisille?

Myönnän, olin aluksi epäluuloinen. Nyt hävettää, että olin. En pysty enää edes ymmärtämään miten olen näinkin kauan saattanut liittää nukketeatterin vain käsinukkeihin ja lapsiin. Se voi olla paljon paljon muutakin.

Kuva täältä.
Olin katsomassa Turussa Nukketeatterifestivaaleilla esitystä John-Eleanor, joka kertoi keskiajasta, normeista ja niiden koettelemisesta. Pohjana esityksessä oli 1300-luvulla tehty oikeuspöytäkirja, jossa syytettiin John Rykener nimistä henkilöä maksulisen seksin harrastamisesta miesten kanssa naiseksi pukeutuneena. Tämän tapauksen pohjalta oli kirjoitettu mielenkiintoinen jossitteluhistorian omainen katsaus queeriin elämään aikana, jona queerin kaltaisia käsitteitä ei vielä ole ollut olemassakaan.

Vaikka kulttuurit muuttuvat, normitukset eivät. Aina on normeja, joiden mukaan meidän pitäisi elää. Mutta näitä normeja ei voisi olla olemassa, jos ei olisi olemassa hyljeksittyä toiseutta. Queer-teoreettiset ajatukset olivat läsnä koko teoksen ajan ja itse koin näytelmän hyvinkin ajatuksia herättävänä, surullisena ja kantaaottavana. Historiankirjoitustakin purkavana. Huumoria mahtui silti runsaasti mukaan ja olin oikeastaan kiitollinen ettei esimerkiksi prostituution julmuutta ihan kaikessa kauheudessaan heitetty silmille, vaan se verhottiin huumorin pukuun.

Näytelmä oli koko ajan hyvin tietoinen itsestään ja sitä oli etäännytetty monin eri keinoin. Koko ajan tuotiin näkyviin historiankirjoituksen ongelmia, sitä voiko yhdestä oikeuspöytäkirjasta ylipäätään päätellä enempää kuin siinä sanotaan ja voiko kaikkea sitä mitä siinä sanotaan ottaa todesta. Kiinnostavia näkökulmia toki, mutta tarinanarkkarina minuun parhaiten upposi fiktiivinen John-Eleanorin elämäntarina. Esitys alkoi naulakkohuoneesta, johon näyttelijät tulivat ikäänkuin esittelemään tulevan näytelmän. Ymmärrän tämän tehokeinon etäännyttämisen välineenä, mutta en silti oikein tiedä oliko se täysin tarpeen. Luulen että sama olisi hoitunut mukavammin penkeillä istuessa.

Nukketeatteritaiteilija Timo Väntsi esitti taidokkuudella ihmisyyttä käyttäen vain käsiään ja erilaisia nukkeja. Olin aivan sanaton. Harvoin näkee niin intensiivistä tunneilmaisua kuin tässä nukketeatteriesityksessä. Enkä ole koskaan nähnyt näin monipuolista seksin kuvausta teatterissa. Miten voikaan niin pienillä eleillä näyttää niin paljon?

Kaiken kaikkiaan esitys oli mieleenpainuva. Aiheelle tehtiin kunniaan mukavalla tavalla ja oli upeaa nähdä mihin kaikkeen nukketeatteri taipuu.

11/19/2011

Iho jossa elän

Kuva täältä.
Lempielokuvaohjaajani on Pedro Almodóvar. Tuo espanjalainen tarinankerronnan mestari ja visuaalisuuden velho oli poissa elämästäni jonkin aikaa muutaman heikohkon elokuvan takia, mutta vähän aikaa sitten hän teki paluun. Menin katsomaan Almodóvarin uusimman elokuvan, Iho jossa elän, vailla suuria toiveita, mutta jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen tiesin, että nyt räjähti. En ole kokenut vastaavaa todella pitkään aikaan. En ole nähnyt niin hyvää elokuvaa vuosiin. En ehkä koskaan.

Almodóvar on tunnettu sukupuolen, seksuaalisuuden ja vallan teemojen käsittelijänä ja kaikki nämä ovat tässäkin elokuvassa läsnä. Ja millä raikkaudella! Lisäksi taideteos sisälsi sellaista syvää identiteettipohdintaa, jota harvoin näkee.

Oikeastaan minun on ihan turhaa yrittää edes kirjoittaa koko elokuvasta, kokemus oli niin mullistavan voimakas, ettei sitä voi pukea sanoiksi. On aivan turhaa kuvailla mitä siinä oli, paremman kuvan siitä saa kirjoittamalla mitä tunsin.

Olin katsomassa leffan yksin, myöhäisnäytöksessä. Upposin Almodóvarin maailmaan niin, että kävellessäni kotiin tuttu reitti näytti toiselta. Sitä taide parhaimmillaan tekee, se muuttaa vanhoja katsomismalleja niin ettei entiseen ole enää paluuta. Ystäväni kertoi olleensa elokuvasta niin liikuttunut että itki tunnin. Toisen ystäväni kanssa puhuin siitä kiihkeästi kahvilla, molemmat ylistäviä sanoja jatkuvasti toistaen. Olen ajatellut Ihoa jossa elän, lähes joka päivä sen jälkeen kun näin sen. Tunnen paremmin oman ihoni, sen jossa niin problematisoimattomasti olen tähän asti elänyt.

Käykää katsomassa se ennen kuin on myöhäistä!

11/16/2011

Homosota

Olen niin väsynyt.

En jaksa tätä homosotaa enää hetkeäkään. Linnan juhlat lähestyvät ja viime vuoden "homokohut" tuntuvat vielä olevan tarkkaan mielessä. Ainakin medialla. Teuvo Hakkarainen ja joku toinen persu, Oinonen varmaankin, ovat ilmoittaneet jättävänsä bileet väliin. Syyksi he ovat ilmoittaneet etteivät viihdy juhlissa, että sinne pitäisi rötösherrojen sijaan kutsua enemmän tavallista kansaa. Ja tietenkin se että homoseksuaalinen tanssiminen nostaa heiltä karvat pystyyn. Käsi ylös, kuka EI osannut odottaa jotakin tällaista.

Mistä tässä oikein on kysymys?

Median ajojahdista näitä populisteja kohtaan? Myyvien otsikoiden tehtailusta? Yleisen homokeskustelun jatkamisesta? Eikö ole mitään muuta kirjoitettavaa?

Minä olen kyllästynyt tähän. Aivan järjettömän kyllästynyt. En jaksa heti aamusta provosoitua muutaman yksilön mielipiteistä. Tiedän että ne ovat olemassa, ne eivät muutu. Se että he ilmaisevat niitä epäkorrektisti on surullista ja harmillista, ajattelematonta ja sivistymätöntä. Mutta minä en enää halua jatkuvasti kuulla niitä ja pahoittaa mieltäni. En myöskään halua sulkea itseäni uutisvirran ulkouolelle. Mitä vaihtoehtoja minulle jää?

Aloitanko lakon ja lakkaan välittämästä näistä hyökkäyksistä? Rakennan vahvan linnoituksen ja pysyn sen muurien sisäpuolella, niin ettei yksikään keihäs tai harppuuna pääse aiheuttamaan tuhojaan.

Jatkanko sotaa? Klikkailen epätoivoisesti itseni osallistuvaksi kaikenmaailman homomyönteisiin tapahtumiin, koetan epätoivoisesti säilyttää omanarvontuntoni, hakeutua kaltaisteni seuraan ja punoa jonkin ovelamman vastahyökkäyksen.

Sodassa vastustaja, toinen, alkaa aina väistämättä näyttää epäinhimilliseltä ja etäiseltä. Tätä tietä kuljemme nyt. Tunnelmat kärjistyvät puolin ja toisin. Ymmärtämättömyys synnyttää vihaa, jonka jälkiä paikkaillaan vielä pitkään myöhemmin.

Onko mitään sijaa rauhanneuvotteluille vai onko meidän vain käytävä tämä sota loppuun asti?

Ja ennen kaikkea. Mitä sitten, jos NE voittavat? Mitä sitten, jos ME voitamme?

11/13/2011

Perhe?

Olen viime aikoina pohtinut paljon lapsia ja vanhemmuutta. Miksi puhuttaessa homojen oikeuksista lapset ovat juuri se seikka, johon useimmat pistävät stopin? Tehkää keskenänne mitä lystäätte, mutta älkää sotkeko lapsia siihen. Yllättäen itse en lainkaan ymmärrä näitä argumentteja, enkä todellakaan pysty käsittämään miksei homo voisi olla yhtä hyvä vanhempi kuin heterokin, tai hetero yhtä hyvä vanhempi kuin homo. En siis puutukaan tähän asiaan, en vain yksinkertaisesti jaksa.

Sen sijaan olen viime aikoina ollut lievästi kiitollinen siitä, ettei kaksi samaa sukupuolta olevaa pysty lisääntymään keskenään. Parisuhde samaa sukupuolta olevan kanssa tekee vanhemmuudesta juuri sitä mitä sen tulisikin olla. Pakottoman ja kiirettömän, omasta itsestä lähtevän valinnan. Yleinen mielipide on vielä niin reippaasti homoisiä ja lesboäitejä vastaan, että tuskin kukaan odottaa tai ennen kaikkea painostaa pariskuntaa perheenlisäykseen. Jos kuvittelen itseni heterosuhteeseen ja muutaman vuoden päähän, näen yhteisön vihjailut jälkikasvusta, hienovaraisen tai jopa kiihkeän pienokaisen odotuksen. Toisin sanoen homot ovat vapaita familismista. Kiitos siitä teille homofobiset!

Kuva weheartit.com.
Minun on helppoa sanoa näin koska olen nainen. Jos jossain vaiheessa elämääni haluan lapsen, minun on mahdollista hankkia sellainen. Yksin tai samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa, tapoja kyllä löytyy. Miehillä tilanne on monimutkaisempi, kohdun puute tekee monelle lapsesta vain unelman, puhumattakaan adoptiolainsäädännöstä. Taas tänään, luultavasti isänpäivän kunniaksi, Jani Toivola kertoi isyyshaaveistaan mediassa. Sydämeni sykkii Toivolan haaveille ja vilpittömästi toivon, että adoptiokäytännöt muuttuisivat tai sijaissynnyttäjän käytöstä tehtäisiin mahdollista. Olen kuitenkin mielissäni tästä havaitsemastani tilanteesta, jossa lesboudestani on kerrankin jotakin hyötyä. Tarvitaanko näiden "perhe"oikeuksien kohdilleen saamiseksi niin suuri asennemuutos, että tämä vapaus olisi mennyttä?

Niin tai näin, ehkä oikeus siihen, että ylipäätään on mahdollisuus saada haluamansa perhe on suurempi kuin ilo siitä, että on päässyt pakoon edes yhtä normia.

11/03/2011

Ruudut täynnä lesboja

Pääsin pitkästä aikaa edes vähän kosketuksiin lesbokulttuurin kanssa, kun ystäväni avustuksella törmäsin kirjastossa suomalaiseen lesbosarjakuvaan Anopin unelma. Kyseessä on kokoelma lyhyitä tarinoita erilaisten lesbojen elämästä ja ihmissuhteista. Sarjakuva on itselleni melko lailla vieras kulttuurinmuoto, joten sikälikin oli oikein hauskaa tutustua tähän albumiin. Aiemmin näitä sarjakuvia on julkaistu nyt jo edesmeenneessä Setan Z-lehdessä.

Tarinoiden taso oli mielestäni hieman kirjava, mukaan mahtui todellisia helmiä (kuten seksielämän piristäminen Maija Mehiläisen voimin!), mutta albumista löytyi myös jokseenkin yhdentekeviä, jopa tylsiä tarinoita. Kuitenkin huumori oli paikoitellen niin rouheaa, että väkisinkin suupielet kääntyivät yläasentoon. Kotimaisuus ilahduttaa minua aina ja minusta on hienoa, kun kotimaassakin uskalletaan tehdä vähän vinoja kulttuurituotteita. Tästä palasikin mieleeni kysymys, jota olen hieman jo pyöritellyt: Miksei Suomessa tehdä homoleffoja?

Tuntuu, että esimerkiksi Vinokinon tarjonta koostuu yksinomaan tuontitavarasta, eikä mieleeni näin yhtäkkiä muistu yhtäkään suomalaista suuren budjetin elokuvaa, jossa käsiteltäisiin hlbtiq-aiheita. Ruotsalaisilla on Fucking Åmål ja juuri Vinokinossa näin ihanan tanskalaisen lesbodokkarin. Onko muka oikeasti niin, ettei ketään suomalaista elokuvantekijää kiinnosta nämä aiheet vai onko kyse markkinoiden pienuudesta? Tai niiden pienuuden pelosta? Minusta ajatus siitä että elokuvaa, jossa on homoja, kävisi katsomassa vain homot, on täysin absurdi. Kirjallisuudessa, tv-viihteessä ja näimmä jopa sarjakuvissa vähemmistöjen ääni kuuluu. Nyt haluan suomalaisen lesbon tai bissen valkokankaalle!

Tuleeko teille mieleen suomalaisia hlbtiq-leffoja?

PS Silvia ja Rakel ovat eronneet! En tiedä olisinko järkyttävän surullinen tämän unelmien pariskunnan hajoamisesta, vai iloinen, koska nythän minulla on mahdollisuus lähteä Silvian perään! Miten kuumottava ajatus.

PPS Nyt muistan pari leffaa. Lapsia ja aikuisia. Minttu Mustakalliolla on juttua Minna Haapkylän kanssa. Ja Musta jää. Outi Mäenpää houkuttelee Ria Katajan ihastumaan itseensä kosto mielessään. (tai näin ainakin muistelen) No anyway, ei kovin kummoinen saldo.

10/30/2011

Lempeyttä ja lämpöä

Tänään löytyi tällaista hyvän mielen journalismia:

Älä oleta! Ota selvää.

Rovaniemen Seta on tehnyt mukavan pienen lehden, josta minulle ainakin tuli varsin hyvä mieli. Ihanaa vastapainoa kaikelle viime aikaiselle ahdistukselle. Ehkä se toisenlainen maailma on sittenkin mahdollinen!

10/25/2011

Hyvä Herra Hakkarainen,

Olen seurannut jo pidemmän aikaa lausuntojasi mediassa ja viimeisin "vitsisi" Ahvenanmaalle perustettavasta malliyhteiskunnasta sai minut todella surulliseksi. Koen, että jatkuvasti hyökkäät minua ja ihmisarvoani vastaan. Ole hyvä ja lopeta se. Lausuntosi aiheuttavat kärsimystä todella monille ihmisille tässä maassa. Lisäksi tämän kaltaiset lausunnot eivät ole kansanedustajan arvolle sopivia. Vaikka ajattelisit homoseksuaaleista mitä, jätä tällaiset kärjistykset tekemättä ja yritä pysyä asialinjalla. Huumorille on oma aikansa ja paikkansa. Se ei ole Ilta-Sanomat. Minua ei naurata.

Ystävällisin terveisin
E


10/21/2011

Kuka leikkisi homon kanssa?

Tuomas Enbuske on viime aikoina ottanut tyylilleen uskollisesti kärkkäästi kantaa homojen asioihin. Enbuske kirjoittaa blogissaan Suvaitsevaisuuden olevan vastenmielistä.

Olen aina pitänyt Enbuskesta, mielestäni hän on varsin älykäs ja mukavalla tavalla provokatiivinen mediapersoona. Häneltä sopiikin odottaa kärjistyksiä ja räikeää settiä. Hämmästyttävävällä tavalla Enbuske onnistuikin osumaan juuri siihen kysymykseen, jonka kanssa itse kamppailen ja taitaa moni muukin kamppailla. Jos homot haluavat samalle hiekkalaatikolle leikkimään heteroiden kanssa, sinne pitäisi mennä nöyristellen, yrittäen näyttää mahdollisimman normaalilta. Ja silti ottaa siitä lapiosta päähän ja kokea alemmuutta, kun ei täytäkään normeja. Olen itsekin ihmetellyt miksi aina sateenkaariperheistä puhuttaessa näytetään lesboja flanuissaan lasten ja makaronilaatikon kanssa. Tässäkö on se kuvasto, josta etsitään identiteetti?

Toki kysymys on suuresta asiasta, joka koskettaa kaikkia vähemmistökulttuureja. Vähemmistöistä täytyy tehdä mahdollisimman mauttomia ja hajuttomia, mahdollisimman vähän poikkeavia, että se olisi helpompi hyväksyä, ettei se uhkaisi enemmistön kuvaa omasta paremmuudesta. Mutta kysymys kuuluu. Pitääkö siihen alistua? Haluanko minä alistua siihen? Nostanko pään pystyyn ja kieltäydyn halustani tulla hyväksytyksi ja viipotan vain omissa pienissä piireissäni? Sulautua vai eriytyä ja millä ehdoilla?

Kuva täältä.

Jani Toivola ja Siiri Nordin tanssivat nyt tähtien kanssa. He sulautuvat. Molemmat tanssivat heteronormatiivisesti suuressa viihdeohjelmassa. Haluaisin todella kysyä noilta kahdelta tanssisivatko he mieluummin samaa sukupuolta olevan parin kanssa. Haluaisiko Nordin ehkäpä pukeutua miesten pukuun?

Toivola kertoi viime sunnuntain ohjelmassa toivovansa että voisi ajaa samoja asioita Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kautta kuin työssään kansanedustajana. Minulle sunnuntai näytti siltä että tanssin kautta pyrittiin sinne hiekkalaatikolle, ottamaan siitä lapiosta päähän. Näyttää vieläpä siltä, että avioliittolain korjaus on vastatuulessa. Ei tunnu flanut ja makaronilaatikot tehoavan. Minä taidan haluta mellakan.

10/15/2011

Vinoja kuvia

Elokuvafestarit on nyt nähty ja koettu. Kävin katsomassa kaikki kolme elokuvaa, jotka Vinokino Tampereelle toi. Vaikka tarjonta olikin sangen suppea muihin kaupunkeihin nähden, olin tyytyväinen valintoihin. Leffoissa oli vähän jokaiselle jotakin. Ja jos totta puhutaan en tiedä olisinko jaksanut enää tänään raahautua katsomaan enää yhtäkään elokuvaa, sen verran kolmena peräkkäisenä päivänä teatterin pimeydessä istuminen otti voimille. Mutta itse asiaan.

Kuva täältä.
Ensimmäisenä Vinokinossa esitettiin tuore saksalainen elokuva Romeos. Elokuva kertoi todentuntuisesti ja samaistuttavasti kasvamisesta, omaksi itsekseen tulemisesta. Päähenkilö on siirtymäprosessissa naisesta mieheksi ja samalla hän käy läpi seksuaalisuuden muuttumisen teemoja. Elokuvassa oli poikkeuksellisen kiinnostavia sivuhahmoja ja kaunista symboliikkaa, joka ei turhaan alleviivannut itseään. Haluaisin suositella kyseistä teosta kaikille transsukupuolisuudesta kiinnostuneille ja jos olisin yläasteen terveystiedon opettaja, elokuva kuuluisi ehdottomasti kurssiohjelmistooni. Monesti taide selittää asioita paljon paremmin kuin oppikirjat.

Kuva täältä.
Keskimmäisenä leffana nähtiin Weekend. Brittiläinen palkintorohmu, joka kertoi kahden miehen kohtaamisesta tiivistäen suhteen yhden viikonlopun mittaiseksi. Elokuva oli hidastempoinen, maalaileva ja intiimi. Kaikkea näitä hieman liikaa minun makuuni. Kyseessä oli todellinen taidehomoelokuva. Kuvallinen ilmaisu oli toki hienoa, mutta jotenkin siihenkin kyllästyin melko nopeasti. Kaksikon keskustelut olivat suuressa osassa ja ehkä tekstien puuttumisen vuoksi, minulta meni melko paljon ohi. Mutta se mitä ymmärsin oli melko tavanomaista kaappi- ja itsetuntemuspohdintaa. Jopa keskustelu suosikkiaiheestani, parisuhteen haluamisesta ja haluamattomuudesta oli aika vaisu.

Kuva täältä.
Viimeisenä päästiin kurkistamaan tanskalaisten lesbojen elämään dokumentissa Hello, my name is lesbian. Leffa oli kuin raikas tuulahdus, hauska ja lämminhenkinen. Kaikkia lesboja ei todellakaan ole veistetty yhdestä puusta ja streotypioille sopii vähän naureskellakin. Dokumentissa kurkotettiin moneen suuntaan, oli pariskuntia lapsineen, nuoria muusikkoja, asuntovaunussa majaileva oman tien kulkija. Eniten dokumentissa minua kiinnostivat historiapalat, hippiliikkeen aikaiset meiningit ja vielä varhaisemmat, salakapakoiden ajat. Erilaiset naiset olivat dokumentissa rinta rinnan, yhtäläisellä lämmöllä esiteltyinä. Musiikki oli mukaansatempaava ja soundtrakcista saisikin oivan naistenbilelevyn.

Kaiken kaikkiaan Vinokino on hieno mahdollisuus päästä näkemään suurelta kankaalta elokuvia, joita muuten näkisi vain kotisohvalta käsin. Mediassa on taas ollut vähän ikävää settiä, verenpaineet koholla katselin A-talkin, jossa päästeltiin taas käsittämättömiä sammakoita suusta. Voin sanoa, että tunne oli upea, kun sai sen jälkeen astella melko täyteläiseen elokuvateatteriin, jossa naisia rakastavat naiset puhuivat elämästään hymy huulilla. Hei, mun nimi on lesbo ja mä en ole menossa minnekään ettekä te saa mua hiljenemään.

10/07/2011

Queer life

Netistä löytyi pitkästä aikaa jotakin todella kiinnostavaa.

http://embodimentusa.com/

Osoitteesta löytyy projekti, joka esittelee Amerikan queer-elämää videoin ja kuvin.Vaikutuksen minuun tekivät niin kuvat, tarinat kuin se että kuvatut olivat oikeita ihmisiä. Kiloineen ja karvoineen. Näistä jo esillä olevista otoksista muodostaa ihana kollaasi seksuaalisuuden ja sukupuolen väreistä ja sävyistä.

Embodiment: A Portrait of Queer Life In America from embodiment usa.com on Vimeo.





9/29/2011

Rage!

Raivoa taas ilmassa. En voi käsittää miten tästä avioliittoasiasta joudutaan vielä tällä volyymilla jauhamaan, ollaan sentään 2000-luvulla. Olen aina yrittänyt katsoa asioita monesta suunnasta ja koettanut ymmärtää kaikkien kantoja. Mutta jossain menee raja minullakin. Tämä käsittämätön haloo, joka tästä eduskunnan lakialoitteesta on tullut, ylittää sietokykyni. Eihän kukaan tietenkään voi vastoin näkemyksiään puhua, mutta hei haloo! Kenelle tuo aloite tuli yllätyksenä? Olisivat edes tässä odotellessa vaivautuneet kehittelmään parempia vasta-argumentteja. Kaikki on jo niin kuultu. Ei paljoakaan jaksa enää hetkauttaa perustelut lasten kiusaamisesta ynnä muusta shitistä.

Lakialoitteen nimeäminen tasa-arvoiseksi avioliittolaiksi on muuten mainio temppu. Harva uskaltaa sanoa vastustavansa tasa-arvoa. Tosin esim. Päivi Räsäselle ainoa tasa-arvo näyttää edelleen olevan naisen ja miehen välinen tasa-arvo. Saanen esittää epäilyni siitä kannattaako hän sitäkään.

Iltalehdessä joku Perussuomalaisten neverheard kansanedustaja pääsi myös väläyttelemään:

Perussuomalaisten kansanedustaja Mika Niikko puolestaan sanoo, että hän haluaisi työnantajana tietää työntekijän seksuaalisen suuntautumisen.
- Totta kai. Jos tuo niitä omia arvoja työssään esiin, tai jos arvot ovat ristiriidassa yhdessä sovittujen pelisääntöjen kanssa, niin täytyy katsoa, että ne (työpaikan) arvot tulevat toteutumaan, Niikko toteaa.
- Työnantajalla on oikeus valita paras mahdollinen henkilö tehtävään, Niikko lisää.

Olisihan se hupaisaa, jos työhakemuksessa olisi raksi ruutuun, homoheterobi. Saattaisi tämäkin tyyppi yllättyä siitä miten monta ruksia menisi epäheterolaatikkoon. Mutta niin. Jos tällä tavalla lähdetään ajattelemaan, yhtä hyvin seksuaalisen halunsa robotteihin kohdistavan henkilön (katsoin aiheesta dokumentin!) tulisi ilmoittaa suuntautumisensa työnantajalle. Yhtä hyvin hän voisi tuoda näitä arvoja esiiin työssään. Samoin nelikymppinen pukuheteroisä saattaa kovastikin nauttia nahka-asusteista tai vaikka naisten alusvaatteista. Pitäisi tämäkin sitten kertoa työnantajalle. Että hei JOKU RAJA.

Turhauttaa nämä ainaiset yritykset hallita seksuaalisuuden monimuotoisuutta.

P.s Maajusille morsiammen Janne Pietikäisellä menee hyvin. Ilta-sanomien äänestyksessä herra on ainakin tällä hetkellä äänestetty katsojien suosikiksi. Olenko ainoa, joka huomaa tässä ristiriitaa?

9/27/2011

Pinkki hedelmäsalaatti

Kuuma syy, miksi lesbotähti heitettiin ulos lennolta

Aijai, nyt lesbopusuista lentää jo ulos lentokoneesta. Toisaalta mistä sitä tietää vaikka neitoset olisivat yrittäneet päästä kymppikerhoon. No kuumaa joka tapauksessa.

Mallillaan ovat näiden uutisten kirjoitusasut. Mitä tälläkin lauseella oikein on mahdettu tarkoittaa:
Yhtiö sanoo keskustelleensa Haileyn ja hänen tyttöystävänsä nimenomaan heidän käytöksestään eikä siitä, mitä sosiaalista sukupuolta he edustavat.
Siis mitä?

Ja hei! Vinokinosta päästään sittenkin nauttimaan Tampereella kolmen leffan verran, liput ovat jo ennakkomyynnissä Niagarassa. Ajattelin mennä katsastamaan leffan/leffoja, kirjoittelen niistä sitten. Erityisesti kiinnostaa keskiviikon Romeos ja perjantain lesbodokkari. Tampereen Queer-kerho järjestää myös vinon leffavisan torstain leffan jälkeen. Mukavaa! www.vinokino.fi

Mitäs vielä?

Uusi NHL on telineissä, käykää hakemassa, juttua mm. avioliitoista ja parisuhdeväkivallasta. Täytyypä tähän vielä kehaista NHL:n ulkoasua. Silmä lepäsi jälleen kerran lehden kuvissa ja värimaailmassa.


Kuva täältä.
Adam ja Sauli valittiin Flecking records -verkkolehden äänestyksessä ihkuimmaksi julkkispariksi ja niinhän sen pitää ollakin. On ne vaan niin söpöjä yhdessä ja ihan erikseenkin. Ja parasta kaikessa, ne taitaa ihan oikeesti olla rakastuneita. Siis IHANAA.



 Otsikkohan sitten viittasi tämän merkinnän hajanaisuuteen. Terveisin flunssainen ja höperöitynyt bloggaaja.

9/15/2011

Lesboviihdettä


Olen näiden sateisten syyspäivien takia jäänyt kiinni mahtipontisesti nimettyyn tositv-sarjaan: The Real L Word. Sarjassa seurataan Los Angelesissa asuvien lesbojen elämää. Sitä on tehty kaksi kautta ja itse olen nyt menossa jossakin kakkosen puolivälissä. Ensimmäinen kausi oli melko femmepitoinen ja enimmäkseen siinä käsiteltiin yllätysyllätys parisuhdekiemuroita. Sarjan tähdet eivät vain olleet kovin kiinnostavia eivätkä samaistuttavia. Jos ei kiinnosta tirkistellä kahden tylsän lesbon häävalmisteluja, niin sitten ei se sitten todellakaan kiinnosta. Valopilkkuna sarjassa oli onneksi Whitney Mixter, ihana rastapäinen sydämensärkijä. Real L Wordin käsikirjoitusaste tuntuu kovin korkealta, sillä jakso alkaa aina pätkällä, jossa sarjan naiset puhuvat jostakin lesboelämää koskevasta aiheesta ja sitten kas kummaa, heidän kaikkien elämissä jollain tavalla on tämä kyseinen asia esillä. Toki ainahan tositvkin täytyy jollain tavalla draamallistaa, mutta tässä se menee jo hieman liian pitkälle.



Toisella kaudella meininki on astetta ronskimpi. Whitney on saanut joukon uusia kavereita. Sellaisia, jotka ovat vielä tyrkympiä kuin ensimmäisen kauden tähdet. Varsinkaan Romi Klinger ei epäile väläytellä paljasta pintaa. Muutenkin kamera menee makuuhuoneeseen, kiusallisen paljon ja kiusallisen lähelle. Välillä tuntuu siltä että katselisi amatööripornoa. Mutta no, ehkä juuri siksi toinen kausi on tuntunut huomattavasti kiinnostavammalta. Tai kenties siksi että sen hahmoissa on enemmän tarttumapintaa. Käsittömättömän koukuttavaa kuitenkin ja perinjuurin viihdyttävää.

Sarja toimii samalla jännittävästi kulttuurierojen vertailukohteena. Ihmettelin ensimmäistä kautta katsoessani femmejen suurtaa määrää, joka tuntui hieman epärealistiselta. Päätähtien ystävät kun melkein poikkeuksetta olivat astetta maskuliinisempia. Ehkä ensimmäistä kautta tehdessä mielessä on ollut enemmän vanha kunnon L-koodi. Toiseen kauteen mennessä on kenties tajuttu, että hyvin moni nuorista lesboista samaistuu butch-identiteettiin tai -tyyliin ja butchien osuutta on sitten osattu lisätä. Ainakin yksi seikka tuntuu varmalta. Amerikassa halutaan selkeämmin lokeroida ihmiset bucth/femme-rooleihin. Monet ovat korostetun femmejä tai butcheja ja ihmiset tuntuvat myös selkeästi tietävän millaista naista etsivät. Suomessa näkee paljon lesboja, jotka voisivat periaatteessa olla kummassa laatikossa vain tai ovatkin, vähän kuten sarjan Whitney määrittelee itseään "hard femme/soft butch". Toki butch/femme jakoa harrastetaan Suomessakin, mutta tuntuu että täällä lesbokulttuuri on yhtenäisempää, kenties maan pienuudesta johtuen.

9/12/2011

Kaapin ovi avoinna

Nyt se sen tunnusti. Markku Koivisto, suuri hengellinen johtaja ja perheellinen mies, on ollut miehen kanssa sillai.

Hän itse puhui aviorikoksesta miehen kanssa, muut paljon vakavammasta: seksuaalisesta lähentelystä ja valta-aseman väärinkäytöstä. Vaimon kanssa on eroprosessi vireillä. Kannattajat seisovat kahtaalla, toiset antavat anteeksi, toiset vain yrittävät, koska heitä kuvottaa liikaa. Homoseksuaalisuus vaikuttaa synneistä pahimmalta. Aviorikos ja puolison pettäminen tuntuu jäävän toiseksi.

Mitä tunnustuksesta seuraa? Vaihtoehtoja:
a) Koivisto eheytyy ja vapautuu homoseksuaalisista teoista ja ajatuksista. Hänestä tulee jälleen hetero ja oiva esimerkki Jumalan voimasta.
b) Koivisto vetäytyy julkisuudesta ja hengellisestä toiminnasta katumaan jonnekin yksinäisyyteen.
c) Koivisto löytää elämänsä rakkauden ja alkaa elää avoimesti homoseksuaalina ja lievittää kantaansa Jumalan suhtautumisesta homouteen.

Ikävä kyllä, taitavat nämä tulevaisuusvisiot olla ihan todennäköisyysjärjestyksessä.

En tiedä mitä tuntisin tätä Nokia Mission ex-johtajaa kohtaan. Toisaalta säälin häntä. Aivan vietävästi. Kukapa meistä ei olisi nähnyt maailman punaisinta ja kiiltäväpintaisinta omenaa ja sitten, ihan vaan vahingossa, haukannut siitä palaa. Toinen osapuoli on voinut jopa yllyttää. Halujen ja arvojen ristiriidassa ei ole helppoa. Mutta sitten taas, jos on käynyt niin kuin uskonnollisessa piireissä usein tuntuu käyvän, eli ylemmässä asemassa oleva käyttää hyväkseen tätä asemaansa ja ylittää rajoja, niin säälin sekaan tulee inhoa. Joka tapauksessa on inhottavaa, että tällaisia perhetragedioita joudutaan ruotimaan julkisuudessa.

Uskonnon ja homouden jännitteet tuntuvat olevan tämän päivän juttu.  Koiviston kaltaisen suuren johtajan paljastuminen tämän synnin harjoittajaksi vaikuttaa pisteeltä i:n päälle. Että niinkin ylhäällä, että niinkin kielteisessä ilmapiirissä. Kyllä vain.



9/10/2011

Homoja parrasvaloissa

Aamulehdessä oli tänään arvostelu Helsingin kaupunginteatterin ohjelmistoon tulleessta hlbt-näytelmästä, Neil Hardwickin ohjaamasta Lainahöyhenistä. Teatteri on aina ollut taidemuoto, joka reagoi nopeasti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tänä syksynä se tuntuu erityisesti kommentoivan sateenkaariaiheita. Kansallisteatterin HOMO!-oopperan ensi-ilta lähestyy ja myös teatteri Jurkka tuo näyttämölle kiinnostavan oloisen näytelmän: Soita minulle, Billy. Näytelmä perustuu amerikkalaisen jazzmuusikon Billy Tiptonin (1914 - 1989) elämään. Billy kasvoi lapsuutensa ja nuoruutensa Dorothyna, mutta 19-vuotiaana hän puki päälleen miesten puvun ja eli siitä asti miehenä. Hänestä tuli pidetty jazzmuusikko, jolla oli useita kauniita naisystäviä. Billy Tiptonin kuolema oli amerikkalaisille suuri järkytys. Lainaus ja lisää näytelmästä täältä.

Lainahöyhenissä, kuva täältä.
Haluaisin toki mielenkiinnosta nähdä nämä kaikki esitykset, mutta luulen että Helsinkiin asti tulee lähdettyä vain HOMO!-opperan ja Pirkko Saision vuoksi. Lainahöyhenissä vaikuttaa minun makuuni vähän liian suurta yleisöä kosiskelevalta ja homostereotypioilla iloittelvalta. Joskin toisaalta taas sellainen saattaa olla hyvin camp ja hyvin hauskaa, kunhan sillä taajuudelle asettuu. Mietin myös, että tämä epämääräisen negatiivinen kuva näytelmästä saattoi välittyä ihan vain arvostelusta. Siinä nimittäin kirjoitetaan näin: "--mitä tehdä, kun vakiintuneen homo-transu-parin poika on löytänyt rakkauden ankarana konservatiivina tunnetun senaattorin tyttärestä? -- mitä sanoo transu tähän?" Kyllä Aamulehti taas väläyttelee, homo-transu-parin, hohhoijaa, transu sanaa käyttämällä koko musikaali alkaa tuntua jotenkin keskiaikaiselta.

Loppuun vielä sananen Saisiosta. Imagessa 8/2011 oli kiinnostava ja hyvin kirjoitettu juttu Pirkko Saisiosta. Turha sitä on salailla, Saisio on yksi suurimpia idoleitani ja rakastan niin hänen kirjojaan kuin tapaansa olla mediassa. Minulle hän on todellinen lesboikoni, kuten Pekka Hiltunen artikkelissaan kirjoittaa. Artikkelin innoittama lainasin ensimmäistä kertaa (häpeäkseni nyt vasta!) Saision esikoisen Elämänmeno. Romaanista oli kuulemma poistettu kustantajan pyynnöstä päähenkilön homous. Mutta kappas. Kyllä minä sieltä sen homouden löysin. Vähän typistettynä tosin, mutta siellä se oli. Ehkä enemmän niin, että ne, jotka osaavat ajatella tai epäillä, kyllä löytävät, mutta muut eivät. Tuli tunne, että paljastavimmissa kohdissa ovat sakset käyneet ja muunlaisten tarinalinjojen rakentaminen on sitten jätetty sikseen.

Tai sitten minusta on vain tullut automaattisesti vastakarvaan lukija.

P.s. Mitä v****a? Vinokinoa ei ole tänä vuonna Tampereella lainkaan! http://vinokino.fi/

9/05/2011

BB = seksiä Subilla klo 22


Big Brother on viime kausilla suorastaan mässäillyt homoilla, lesboilla ja bisseillä. Tuntuu, että ohjelmassa on yritetty asukkaat laskeimoida niin, että saataisiin kaksi miestä tai naista heiluttamaan peittoa. Tänä vuonna talossa on (ainakin toistaiseksi) vain yksi biseksuaali, joten ehkä tämän tavoitteen kanssa on vihdoin luovutettu. (Yksinhuoltaäitejä tosin löytyy senkin edestä. Herää kysymys siitä missä ne lapset oikein ovat tämän ajan häpeämässä äitejään...) No, kuitenkin. Tänä vuonna hlbt-väkeä talossa edustaa Sebastian, uskovainen muotibloggaajan näköinen konservatiivi, jonka bisseydestä ei ennen taloon menoa kuulemma tiennyt hänen seurakunnassaan kukaan.

BB-väki on todellakin on haistanut Sebastianissa piilevän mediapotentiaalin. Onhan mies kiinnostava pakkaus ja hänen talossa olonsa ajoittuu todella sopivaan hetkeen, koko talvi ja kevät on kohistu homoista ja kirkosta. Sebastian onkin jo käsikirjoitetun oloisesti ehtinyt nyrpistellä talon yliseksuaaliselle meiningille ja rukoillut yksin makuuhuoneessa muiden bailatessa. Isoja otsikoita miehestä on silti vaikea saada. Sebastian on mukavan oloinen ja vaikuttaa ihan fiksulta. Hän on näistä näennäisesti ristiriitaisista ominaisuuksistaan, uskosta ja bisseydestä, huolimatta kovin tavallinen.

Aika on auttamatta ajanut hassunhauskojen, Sillä silmällä -tyylisten homohahmojen ohitse ja Sebastianissakin enemmän kiinnostaa se miten hän tulee toimeen Tamerin kanssa, joka on muslimi, kuin se miten hänen seksuaalisuutensa ja uskonnon välinen jännite talossa näkyy. Muutenkin BB voisi hillitä seksillä myymistä, asukkaissa on pornotähteä ja stripparia vähän liikaakin. Joka vuotiset pornobileetkin olivat ja menivät - huomaamatta. Seksi on kivaa joo, mutta hei, keksikää jotain uutta, pliis!



9/03/2011

Pilkka osuu omaan nilkkaan

Johan taas oli.

Uutisvuoto aloitti syyskautensa tänään, vieraina olivat tuoreet kansanedustajat Jani Toivola ja Silvia Modig. En ole koskaan koko ohjelmasta erityisemmin perustanut, lähinnä se toimii areenana ylipainoisille miehille väläytellä älyään  ja ylimielisyyttään. Tänään kuitenkin ajattelin ohjelman katsastaa, mielenkiintoisten vieraiden takia tietenkin.

Aina Uutisvuodossa on ilkeilty, aina vieraita on piikitelty. Mutta hei joku raja! Silviaa kutsuttiin heti kättelyssä pojaksi ja Toivolalle heitettiin vitsi miesten vessoista. Ei ole kovin vaikeaa päätellä mihin näillä kommenteilla tähdättiin. Kun ei muutakaan keksitä, niin tuodaan nyt sitten jotenkin nerokkaasti tämä seksuaalinen suuntautuminen esiin. Myöhemmin Toivolaa verrattiin myös poron alkioon. Ehkä olen taas rasittava pikkuasioihin puuttuja, mutta hei, en halua elää maailmassa, jossa kelle tahansa voi sanoa ihan mitä tahansa verhoamalla sen vitsiksi.

Onneksi idolini hoitivat molemmat ihailtavan tyylikkäästi nämä itseensä kohdistuneet pilkat. Jani Toivola kertoi tarinan siitä kuinka hänen isoäitinsä laittaa vieläkin pyhävaatteet päälle, kun katsoo lastenlastaan tv:stä. Ja päivittelee sitä miten ne aina siellä on niin ilkeitä meidän Janille. Upea näpäytys! Silvia taasen laukoi itse itsestään lesbovitsin - ja pyysi anteeksi äidiltä, aidon hersyvän naurun kera. Naurakaa meidän kanssamme, älkää meille!

8/19/2011

Luen vielä tämän sivun. Ja tämän.

Luin ihanan esikoiskirjan. Olen ollut koko kesän valtavan kiireinen, ravannut töissä ja juhlissa, enkä ole ehtinyt juuri mitenkään kulttuurin pariin, saati että olisin ehtinyt siitä kirjoittaa tänne. Jokin aika sitten kuitenkin ryhdistäydyin ja kävin kirjastossa. Vipeistä löytyi Iida Rauman esikoinen, Katoamisten kirja.

Olin jo aiemmin lukenut kirjasta ja vähän kirjailijastakin ja silloin jo päätin että tuo täytyy lukea. Enkä pettynyt yhtään. Ahmin sivun toisensa jälkeen, tarina ja henkilöhahmot imaisivat mukaansa. Henkilöt olivat hyvin rakennettuja ja lesboudesta kirjoitettiin ihanan raikkaasti. Se ei ollut mikään erikoinen juttu tai asia, jonka ympärille romaania olisi lähdetty rakentamaan, vaan vain yksi henkilöhahmojen ominaisuus.

Romaaniin oli taitavasti rakennettu katoamisen teemalle ja se kuvasi oivasti sitä miten eksyksissä ja kadoksissa aikuistuessa voi olla, monellakin tasolla. Uskon, että monelle on helppoa samaistua henkilöhahmojen kipuiluihin. Synkistä aiheistaan huolimatta romaanissa oli toivoa ja valoa. Lukukokemuksena kirja oli myös varsin nautinnollinen, kieli rullasi vaivattomana.

Seksuaalisuutta kirjassa kuvattiin moniulotteisesti. Se ei typistynyt vain toteutettuun seksuaalisuuteen, vaan mukana oli monipuolisempaa maastoa, haaveita, fantasioita ja turhautumista. Vaikeutta ymmärtää omia ja toisten haluja. Asioita, joita harvemmin kirjallisuudessa käsitellään, mutta jotka kuitenkin ovat nuorten elämässä läsnä. Myös kirjan läpi kulkenut väkivallan teema kietoutui jännittävällä tavalla seksuaalisuuden kuvaukseen.

Suosittelen!

7/04/2011

Kuulumisia Prideilta!

Not.

En päässyt Helsinkiin ja katsellessa tunnelmakuvia ranneliikkeen sivuilta tuli itku. Minä niin olisin halunnut olla siellä! Marssimassa partiolaisten perässä. Sääkin oli super.

Onneksi minun ei tarvitse matkustaa minnekään vaan heinäkuun loppupuolella Pride tulee luokseni. Tampere Priden kulkue ja pääjuhla on 23.7. Kaverini oli saanut äidiltään kimalleliimoja, joita voi käyttää mm. kankaaseen. Pääni täyttyy suunnitelmista, joilla koristella pride-paitani. Ja sillä koristelulla päästään Moron kanteen.

Paljon on ollut polemiikkia netin keskustelupalstoilla Prideista ja niiden oikeutuksesta. Jos halutaan tasa-arvoa ei kuulemma kulkueille ole mitään tarvetta, nyt ne vain korostavat vähemmistöjä ja nostavat niitä "tavallisen kansan" yläpuolelle. Tätä ajatusta en voi kertakaikkiaan ymmärtää. Miksi syrjitty vähemmistö ei saisi osoittaa mieltään oikeuksiensa puolesta? Pride on vielä siitä mahtava tapahtuma, että se on iloinen ja positiivinen, mikseivät heterot ota mallia ja tee omaa heteroprideaan?

Kaikkien pitäisi voida osoittaa ylpeytensä omasta itsestän, mieluusti useammin kuin kerran vuodessa.

6/25/2011

New York ehti ennen meitä

Onnea!


Kuva täältä.
Ja täälläkin näkymät ovat valoisammat kuin ajattelin, lehdissä on kirjoiteltu siitä kuinka avioliittolainmuutos saadaan läpi täälläkin ilman hallituksen täyttä hyväksyntää. Matkaan ehti varmasti tulla mutkia, mutta mikä tärkeintä, olen toipunut pettymyksestäni ja jaksan taas odottaa tulevaa valoisin mielin.

Mieltäni  on piristänyt myös hyvä kirja. Luin Gerry Birgit Ilvesheimon teoksen Kuristajaviikunat ja pidin siitä, kovastuikin. Kirja oli hämmentävä kuvaus ihmisluonnosta, groteski ja yllättävä. Queer-lukijaa miellytti seksuaalisen maaston monimuotoisuus ja konstailettomuus asioiden kuvaamisessa. Ihan kaikkein herkimmille tai romanttisimmille ihmisille kirjaa ei voi suositella, se on tyylitellyn karu, tekstissä vilisevät märät vitut ja ihmiset ovat toisilleen täydellisiä petoja. Henkilöhahmot ovat toisilleen poikkeuksetta välineitä ja tunneskaala korostuneesti painottuu himoon ja haluun. Inhimillisiä sävyjä teokseen tuo onnistuneesti kehitysvammainen pikkusisko. Teos on hyvin kirjoitettu, joskin loppupuolella otetta olisi voinut kenties vielä hieman tiukentaa ja absurdia vyörytystä lisätä. Toisaalta tällaisenaan teos pitää vielä kiinni realismin rippeistä ja tämä lienee tarkoituskin. Kuristajaviikunat oli kiinnostava yllätys ja luulenpa, että tekijän muukin tuotanto tulee tässä kesän aikana luettua.


 Lopuksi haluan jakaa kanssanne biisin, jota olen kuunnellut kohta kuukauden lähes päivittäin volyymit kaakossa. Esittäjänä tietenkin Pet Shop Boys. Olen vasta viime aikoina löytänyt tämän legendaarisen homobändin ja olen rakastunut. Jopa Wikipedia tietää kertoa PSB:n ja homojen yhteyksistä: "Pet Shop Boys on tunnettu ja suosittu maailmalaajuisesti homoyleisön keskuudessa. Suurin osa sen faneista on kuitenkin heteroseksuaaleja. Useimpien laulujen tekstit on kirjoitettu sellaisesta näkökulmasta, että kuka tahansa, sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntautumisesta huolimatta kykenee samaistumaan niihin." Miten se Matti Meikäläinen siellä tuppukylässä voi tietää PSB-fanien suuntautumisestaan yhtään mitään? Minun mielestäni homompia laululyriikoita saa etsimällä etsiä. Joten pyydän, hyvä Wikipedia, säästäkää edes PSB heteronormatiivisuudelta!

Ja muuten. Jos joskus pidän itse homohäät, siellä on disko ja siellä soitetaan tämä ja MONTA muuta PSB:n biiisä.

6/18/2011

Sateenkaarihallitusko?

Päivä pettymystä pullollaan.

Uusi hallitus on vihdoin väen vängällä saatu pykäistyä kokoon ja olo on ahdistunut. Meidät unohdettiin kokonaan. Avioliittolain muuttaminen ei sittenkään kiinnostanut ketään. Ainoa, jota koko asia tuntuu kiinnostavan on Päivi Räsänen. Ja se ei ole hyvä juttu.

Edes vihreät eivät ottaneet asiaa esille, naimalakostaan huolimatta. Sivustolla ilmoitetaan sekä Vihreiden, SDP:n, RKP:n, Vasemmistoliiton että Kokoomuksen kannattavan sukupuolineutraalia avioliittolakia. Siinä on viisi kuudesta hallituspuoleesta. Voiko tämä täydellinen sivuuttaminen olla todellakin vain Räsäsen syytä?

Kummallista on, että elimme vielä vaalien aikaan "homokohussa". Mihin koko kohu katosi, kun tuli oikeiden päätösten aika? Luulenpa että monen äänestäjän ehdokkaan valintaan vaikutti suhtautuminen hlbt-väen oikeuksiin. Missä se näkyy nyt? Olo on petetty ja unohdettu.

Ei kai auta muu kuin pukeutua sateenkaarilippuun ja lähteä kaduille.

5/30/2011

Queer as Folk

Olen ollut poissa virtuaalimaalimasta. Mieletön tv-maratonini on saanut minutkin ainakin hetkellisesti luopumaan netissä roikkumisesta. Tein löydön kirpparilta ja ostin Queer as Folkin tuotantokaudet yksi ja kaksi. Turha kai sanoakaan mihin aika sen jälkeen on mennyt. Aluksi olin liian kiinni sarjan loistavassa Britti-versiossa, jota tämä amerikkalainen kevyempi ja viihteellisempi tuotos aluksi vain uskollisesti seurasi, mutta kun jenkit lähtivät jatkamaan omia tarinalinjojaan lopputulos olikin yllättävän koukuttava.

Kuva täältä.
Viihdettähän se on. Kevyttä ja hauskaa. Henkilöhahmot ovat välillä kovin yksipuolisia, mutta ehkäpä juuri sen takia niin rakastettavia. Lempparihahmo on todella helppo valita. Vertailua L-Koodiin on turha edes yrittää vältää, niin samanhenkisiä sarjat ovat. Viihde on hyväksi, kuten Nelonenkin sanoo. Pakko hankkia seuraavatkin tuotantokaudet jostain käsiini!

Silti olisin kaivannut jatkoa Brittien sarjalle. Se oli rosoisempi, elämänmakuisempi ja koskettavampi. Henkilöhahmot olivat moniuloitteisia, eivätkä vain kertoneet toisilleen kuinka heidän missäkin tilanteessa tulisi toimia "oikein", jotta saataisiin aikaan mahdollisimman sentimentaalisia käänteitä. Brittien QaF oli kuin Mullan alla täynnä homoja. (Mullan allan uusinnat alkavat muuten taas Teemalla. Sen lisäksi, että Mullis on ehkä paras tv-sarja ikinä, siinä on myös parasta seksuaalisuuden kuvausta ikinä.) Mutta ymmärrän kyllä hyvin, että suuren yleisön on ollut helpompi ottaa tämä jenkkiversio omakseen.


HOMO!-oopperan ensi-ilta (21.9) lähestyy hitaasti mutta varmasti. Ajankohtainen kakkonen oli käynyt harjoituksissa ja haastatellut Pirkko Saisiota ja Jussi Tuurnaa, kaksikkoa, joka produktion takaa löytyy. Areenasta löytyy kyseinen ohjelma, noin puolen tunnin kohdalta alkaa kiinnostava osuus. Kutkuttavia sneak peakeja sanoisinko! Minulla on kutina, että show käsittelee juuri niitä teemoja, joita itsekin pohdiskelen. Miten elää homona heteronormatiivisessa yhteiskunnassa? Sopeutua ja sekoittua vai erottua ja eriytyä? Minkä pitäisi muuttua?

Näin ei ole hyvä, mutta entä tulevaisuus? Mitä siltä edes voi odottaa? Milloin havahdutaan huomaamaan ettei edes tuttu ja turvallinen heteroseksuaalisuus ole niin omien normiensa mukaista kuin oletamme? Eivät kaikki heterotkaan halua avioliittoa, kahta lasta, koiraa ja perunamaata. Tuurna sanoi haastattelussa hyvän pointin homokulttuurin moninaisuudesta. Jos yritämme soluttautua yhteiskuntaan tasavaertaisiksi jäseniksi vakuuttamalla, että jokainen homo haluaa matkia ydinperhe-heteroidylliä, teemmekö vain karhunpalveluksen siinä taistelussa, jossa yrittämämme levittää monimuotoisuuden ja erilaisuuden hyväksynnän sanomaa.

Päästään takaisin Queer as Folkiin. Siinä missä Brittien versio mukavasti esitteli erilaisia tapoja elää homona, jenkit tarjoavat normatiivista parisuhdetta kaikille. Mutta hei, Queer as Folk, Oudot Kansalaisina, vai miten se nyt sitten menikään.

5/17/2011

Hyvää homofobian vastaista päivää kaikille!

www.1705.fi

Homofobian vastainen päivä on kansainvälinen päivä, jonka tarkoituksena on herättää ihmiset huomaamaan seksuaalisuuden ja sukupuolen monimuitoisuutta sekä havahduttaa ihmiset näkemään homofobian yleisyys. Tapahtumia järjestetään tänään ympäri Suomea ja maailmaa. ILGA (international lesbian and gay association) toimii joukon kärkenä ja julkaisikin eilen vertailun sateenkaarikansan oikeudellisesta asemasta Euroopan maissa. Jako on melko selkeä, idässä ollaan punaisella, lännessä vihertää. Vaikka Suomelle tulikin jääkiekon puolella voitto Ruotsista, tässä selvityksessä emme voi juhlia. Suomen luvun ollessa +6, Ruotsilla on tuplasti parempi +12. Viisuvoitti meni Azerbaijaniin, jonka saldo vertailussa on -2, sama kuin Venäjällä. Jännittävää nähdä miten ensi vuoden viisuissa käy, tuleeko samanlaista väkivaltaista homoparaatien hajoittamista kuin muutama vuosi sitten Venäjällä.

Erityisen hyvään väliin tämä päivä tulee tänä vuonna Suomessa, sillä kaiken jääkiekkohumun keskellä on hyvä pysähtyä miettimään urheilumaailman homofobisuutta. Tästähän on puhuttu jo paljon, mutta totta se kiistatta on, homofobia kernaasti viihtyy pukukopeissa. Varsinkin homososiaalisena lajina tunnettu, lähes äärimaskuliinisena pidetty jääkiekko, on tästä hyvä esimerkki. Voiton hetkellä Suomenkin raavas leijona voi kopata kaverin tiukkaan syleilyyn ja vaikkapa moiskauttaa pusun poskelle. Mutta mitä jos uusi kansallissankarimme Mikael Granlund tulisi ulos kaapista? 

NRJ kyseenalaistamatta otsikoi: Naiset huomio - kultajoukkueesta löytyy vielä sinkkuja, mutta katsokaapa vaikka tämä video, jossa Granlundilta kysytään miltä naisten huomio tuntuu. Eipä paljoa irtoa pojasta ei:  "Emmä tiiä, kai se ihan kivaa on".

5/13/2011

Vincent River

Olen sanaton. Täysin mykistynyt, liikuttunut ja tavattoman onnellinen siitä, että olin eilen teatterissa. Tuntui kuin olisi päässyt osalliseksi jostakin suuresta. Istuessani Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterin toisella rivillä näytelmän katsomisesta tuli jotain muuta kuin katsomista, siitä tuli osallistumista. Vincent River tuli iholle, välillä raa'asti repien, välillä pujotellen huokosten läpi.

Vincent River on kahden henkilön kohtaaminen, jossa puretaan menneisyyttä, sen kipeyttä ja haavoittavuutta. Järkyttävä tapahtuma suistaa kummankin elämän raiteiltaan ja tästä ihanan inhimillisestä kohtaamisesta pääsemme näytelmässä osallisiksi. Mikko Roiha on ohjannut Philip Rileyn tekstistä koskettavan ja ahdistavan näytelmän, joka on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Se järkyttää ja vaikuttaa. Näytelmä on kantaaottava ja keskiössä on homoihin kohdistuva väkivalta. Homouden kuvauksessaan näytelmä on omaa luokkaansa. Se näyttää kaiken, kaunistelematta ja anteeksipyytelemättä. Ihmisten ei tarvitse muuttua vaan asenteiden. 

VR matkaa myös Turkuun ja Tampereellakin on vielä muutama esitys. Kuva täältä.

Näyttelijät Tiina Weckström ja Markus Riuttu tekevät uskomattomat suoritukset. Tai ei, eivät ne ole suorituksia, he elevät toisen henkilön nahoissa kaksi tuntia. Näyttelijävalinnat ovat osuneet loistavasti kohdilleen. Weckströmin jylhä karisma vaikuttaa heti ensi minuuteilta lähtien ja Riutun upea fyysinen työskentely pääsee lavalla valloilleen ja saa katsojan haukkomaan henkeään.

Näytelmä on ollut arvostelumenestys, enkä yhtään ihmettele miksi. Se on vieläkin minussa, tunnen edelleen osan siitä tunnevyörystä, joka naulasi minut penkkiin niin että hädin tuskin uskalsin hengittää. Tätä teatteri parhaimmillaan on, intiimiä ja raadollista, suoraa kontaktia ihmisiltä ihmisille.

Kun astuin ulos Kellariteatterin hämärästä, sää oli muuttunut sateiseksi, tuuli ja oli melko kylmää, Hämeenpuiston vihreys näytti aivan uudelta. Katsoin maisemaa eri tavalla kuin ennen. Taivaalle oli piirtynyt suuri sateenkaari.

5/07/2011

Where is your pride?

Voihan persu sentään! Muuan kansanedustaja Hakkarainen ehti jo aiemmin käyttää n-sanaa ja nyt on lentänyt taas superhauskaa läppää.

Iltalehden mukaan Hakkarainen oli torstaina vastannut eduskunnassa vierailleiden Jyväskylän normaalikoulun oppilaiden kysymyksiin.
Kun nuoret olivat kysyneet Hakkaraiselta homojen adoptio-oikeudesta, Hakkarainen oli sanonut, että mikäli kaksi homoa saa lapsen, tulee jälkeläisestä tuplahomo. 
 Lainaus HS.fi.

Hei pliis, eikö näitä killerivitsejä voisi jättää sinne persujen saunailtaan? Edustuskelpoisuus ennen kaikkea, kansanedustaja hyvä. En silti tiedä onko ihan tarpeellsita jokaisesta tällaisesta möläytyksestä vetää hernettä nenään. Ihmettelen itsekin miksi tästä nyt haluan kirjoittaa. 

Syy on kai se, että niin kauan kuin tällaista tapahtuu ja niin kauan kuin siitä tulee uutinen Hesarin etusivulle asiat eivät ole niin kuin niiden pitäisi olla. Paavo Lipposta lainaten: hetero tai homo? So what!

Kuva täältä.

Huomenna sateenkaariliput liehuvat Tompan syntymäpäivän kunniaksi Logomossa. Tsekkaa lisää tästä piristävästä eleestä täältä. Itse ainakin tunnen jotain nähdessäni näitä lippuja, ne herättävät vähän samalla tavalla identiteettitunteita kuin Suomen lippu.

Tampereellakin luultavasti liput liehuvat, tai ainakin jotakin muuta 17.5, kun vietetään homofobian vastaista päivää. TreSeta järjestää keskustorilla tempauksen, johon sisältyy ilmapalloja ja tikkareita, sekä rakkausrauhan julistus. Kello 15 alkaen tapahtuu, sinne siis!

Seuraavat Leimarit lähestyvät myös, bileet ovat 21.5.

5/01/2011

NE lähestyy!

Teema helli eilen Euroviisufaneja mahtavalla viisuillalla. Ensin esitettiin dokumentti, Euroviisujen salattu historia ja heti perään kaikkia munkkejakin makeampi finaali vuodelta 2006. Turha kai edes sanoa, millainen tulos silloin viisuille saatiin.

Ensin esitetty dokumentti oli erittäin mielenkiintoinen ja se löytyy Yle areenasta. Dokumentin kaksi osaa esitettiin peräkkäin ja siinä sidottiin Euroopan historia yhteen viisuhistorian kanssa. Ohjelmaan olikin löydetty upeita yhtymäkohtia ja se jaksoi pitää otteessaan aivan loppuun asti. Vaikka dokkari oli tehty Australiassa, Suomi oli yllättävän paljon esillä. Uskoni siitä että Suomessa viisut otetaan ehkä hieman vakavammin kuin muualla Euroopassa vahvistui.

Dana International, kuva täältä
Toisesta osasta löytyi myös hieman homohistoriaa. Dokumentti pohdiskeli sitä kuinka vuonna 1998 Euroviisut tulivat ulos kaapista Dana International voiton myötä. (Dana International on transsukupuolinen ja esiintyy muuten myös tämän vuoden viisuissa!) Lisäksi paikalliset toimijat nostivat ensimmäistä kertaa homoyleisön eturiviin hurraamaan. Tästä lähtien viisut onkin usein näkyvästi yhdistetty gaykansaan. Esiin nostettiin myös Moskovan viisujen aiheuttamat hämmingit, kun viisujen aikaan järjestetty homoparaati hajotettiin ja poliisi vaani homoja kaduilla, vaikka samaan aikaan arviolta 3000 homoa hurrasi viisujen katsomossa. Vaikka muuten eivät viisut kiinnostaisikaan, kannattaa tsekata ainakin tuo dokkarin toinen osa juuri noiden homoteemojen vuoksi. Myös kirjassa Sateenkaari-Suomi on mielenkiintoisesti avattu homojen ja euroviisujen suhdetta.

Viisulauantai oli oiva keino nostattaa viisuhuumaa, itsellä ainakin kuume kohisee jo korvissa, vaikka viisuihin on vielä yli viikko. Ihanuutta riittää tänäkin vuonna kolmelle päivälle ja Suomen edustaja, Paradise Oscar, aloittaa urakkansa jo tiistain semifinaalissa. Toivon kovasti jatkoon pääsyä, että olisi jännittävämpää tapittaa finaalia. Olen rakastanut viisuja jo vuosia, ne ovat minun jääkiekon MM-kisat.

Kriittisyyttä on turhaa hakea näistä viisupostauksista, Euroviisut ovat minulle kritiikkivapaa alue. Sen ihanuus on juuri siinä, että mitä kamalampaa se on, mitä enemmän se noudattaa omia kaavojaan ja mitä överimpää se on, sitä enemmän sitä rakastan. Joten aivot narikkaan ja silmät ja korvat vaikka tätä kohti:



EDIT: kieltä muutettu korrektimmaksi 25.12.2011.

4/26/2011

Gorilloja Tampereella

Kovin on ollut kesäistä ja lämmintä, tänään tosin sää kylmeni ja olikin juuri sopiva päivä mennä kuuntelemaan (tai tässä tapauksessa enemmänkin katsomaan) luentoa feminismistä taidemaailmassa. Yhdysvalloissa paljonkin vaikuttaneiden Guerrilla girlsien kaksi perustajajäsentä tulivat tänne Tampereelle pitämään esityksen ja herättämään keskustelua taidemaailman miehisyydestä ja muutenkin yleisestä normatiivisuudesta, joka syrjii etnisiä vähemmistöjä ja osittain myös hlbt-väkeä.

Ryhmän jäsenet haluavat julkisuudessa esiintyä anonyymeina ja he käyttävät gorillanaamioita kasvojensa suojana, tällä he haluavat korostaa sanomaansa itsensä sijaan. Ryhmä on muun muassa tehnyt julistekampanjoita, joilla he ovat kritisoineet näitä taidemaailman epäkohtia.

Esimerkki gorillatyttöjen julisteista. Kuva täältä.

Luentona tapahtuma oli varsin mielenkiintoinen, paikalla oli paljon väkeä ja tuntui kuin olisi ollut rock-konsertissa, tunnelma oli tiivis ja ihmiset innokkaita näkemään nämä kuuluisuudet. Ainakin Suomessa tämä gorillapukumeininki tuntui siis toimivan aivan toisin päin kuin sen pitäisi. Olihan gorilloilla toki asiaakin ja hyvää asiaa, mutta luulen, että ainakin suurin osa paikallaolijoista oli valveutuneita näiden asioiden suhteen. Itsekin olin varsin hyvin kartalla, vaikka ennen luentoa luin vain muutaman lehtijutun kyseisestä ryhmästä.

Sinänsä arvostan ryhmän työtä ja koskaan ei tarpeeksi nosteta eriarvoistavia käytäntöjä pöydälle, mutta jokin esityksessä ärsytti minua suunnattomasti. Ehkä se oli amerikkalainen esitystapa. Ehkä se, että puhe rönsyili jokseenkin holtittomasti myös taidemaailman ulkopuolelle, vaikka juuri taidekentästä olin tullut kuulemaan. Puhetta tuli muunmuassa naisten hysterian historiallisista, nykypäivän näkökulmasta käsittämättömistä hoitokeinoista ja gorillat esittelivät myös erilaisia naisstereotyyppeja. Hyviä esiintyjiä naiset toki olivat ja muutaman kerran nauratti, mutta mitään ihmeempää säväystä luento ei minuun tehnyt.


Kuva täältä.

Uskalsin myöntää olevani feministi jo ennen tätä esitystä (niin kuin hyvin moni muukin yleisöstä), joten luulenpa, että kohderyhmä tälle luennolle oli nyt hieman hakusessa. Tarkoituksena oli herättää keskustelua, mutta nyt tultiin pikemminkin fanittamaan idoleita. Mutta hienoa, että heidät kuitenkin saatiin tänne, aplodeista päätellen jotain tällaista oli kaivattukin.

Lisää tietoa Guerrilla girlseista: http://www.guerrillagirlsontour.com/

P.s. Kesän puuhia suunnitellessa kannattaa muistaa tämä: http://www.tamperepride.fi/

4/22/2011

Kuin kaksi marjaa

Silvian kuva täältä ja Saision täältä.

 Tadaa! 
Tässä juttu, jonka lupasin. Mikä yhdennäköisyys! Ainakin minun silmissäni. Jos teistä väite on potaskaa, no, voitte nauttia näiden kahden hurmaavan karismaattisen naisen kuvista vierekkäin.


4/20/2011

Lisää homoja eduskuntaan!

Vaalit ovat sitten ohi. Kansa puhui jne. Säpinää on ollut kerrakseen ja jotain juuri tämän "jytkyn" tapaista Suomen todella homehtunut polittinen kenttä tarvitsikin. Itse olisin vain ottanut nousun mieluummin erään toisen puolueen suunnalta. Mutta jäämme odottamaan miten asiat etenevät. Sukupuolineutraali avioliittolaki otti karvaan askeleen taaksepäin, mutta onneksi eduskuntaan äänestettiin myös rutosti hyviä tyyppejä. Erityisesti itse ilahduin mm. Jani Toivolan ja Silvia Modigin läpimenoista. Ja täytyy muistaa ettei se eduskunta suinkaan ole ainoa paikka, jossa voi vaikuttaa! Vaaleista ja uuden eduskunnan kokoonpanosta löytyy oikein hyvää analyysia ranneliikkeen sivuilta.

Tänään kävin Ärrällä ja nämä kaksi uutta äsken mainittua poliittista sankariani olivat aloittaneet jo uransa varsin näkyvästi. Tai se oli aloitettu heidän puolestaan. Seiskan kannessa komeili epäselvä kuva Jani Toivolan pipopäisestä salarakkaasta ja Iltalehden otsikot revittelivät Modigin ja (ex-PORNOtähden) Rakel Liekin rekisteröidyllä parisuhteella. Ah kuinka makeaa olisi, jos tuohon voisi kirjoittaa "avioliitolla". Turha kai sanoakaan miksi uskon kyseisten henkilöiden oikeasti ajavan hlbt-väen oikeuksia.

Seuravaa päivitystä jään ainakin itse odottamaan innolla, sillä luvassa on juttu, jolle olen naureskellut tänään jo ainakin kolmesti. Paljastan vielä että se liittyy toiseen aiemmin mainituista kansanedustajista!

4/15/2011

Eurovision, Here I Come!

Ei oikein tänä vuonna tuntunut nappaavan. Olin jo huolissani. Mietin olenko kasvanut ulos viisuista. Mutta mikä helpotus tänään tulikaan! Katselin muutamia videoita ja ah! Juuri sitä mitä olin odottanut. Juuri tätä se on, parhaimmillaan ja pahimmillan. So camp, so gay, so happy! Kevät on tullut.


P.s. Myös Irlannilla oli aika kovaa settiä.

4/11/2011

Pol-pol-politiikkaa!

Kevätkiireet ovat vallanneet aikatauluni ja kaikkia hienoja juttuja valuu läpi sormien. Kiireestä johtuen tähän väliin tulee tällainen pieni pirstaleinen postaus teemalla politiikka.

Kuvassa Kihlman, kuva täältä
Olen törmännyt jälleen kirjallisuushistorialliseen merkkiteokseen, jossa homoseksuaalisuus on vahvasti läsnä. Kyseessä on Christer Kihlmanin tunnustuskirja, pamflettimainen Ihminen, joka järkkyi. Teoksessa Kihlman tilittää alkoholismistaan, homoseksuaalisista taipumuksistaan ja epäonnistuneesta avioliitostaan kytkien nämä henkilökohtaisen elämänsä epäkohdat yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja politiikkaan. Tästä teoksesta en juurikaan perustanut, mutta ilmeisesti Kihlmanin muussa tuotannossa homoseksuaalisuus on myös vahvasti läsnä ja hetero- ja homoseksuaalisuuden välinen ristiriita on tuotannon keskeisiä juonteita. Eniten mietintää herätti se, että tämän päivän yhteiskunta (ja minäkin) on herkästi leimaamassa Kihlmania biseksuaaliksi, vaikka todellisuus tuskin on näin yksioikoinen. Hän ainakaan tietääkseni ei ole koskaan sanonut olevansa bisse ja puhuu homoseksuaalisista taipumuksistaan jotenkin erillään itsestään ja identeetistään. Identiteetin moninaisuus jaksaa aina ilahduttaa hämmästyttää, ehkäpä se saa tarttumaan Kihlmanin muihinkin teoksiin.

Viimeinen viikko ennen vaaleja on alkanut ja taisto on ollut hurjaa. Olen innolla ja ilolla seurannut keskusteluja, jotka tuntuvat kovin virkeiltä. Näitä vaaleja onkin luonnehdittu eläväisemmiksi kuin edellisiä. Luonnollisesti homot ovat olleet yksi kuumista perunoista, joskin monet ehdokkaat ovat jo lähes kieltäytyneet keskustelemasta sateenkaariväen asioista vetoamalla siihen, että tällä hetkellä on tärkeämpiäkin asioita. Näin voi olla, mutta ainakin minulle ihmisoikeudet nousevat tärkeimmäksi asiaksi politiikassa. Toki seksuaaliseen suuntautumiseen liittyvä tasa-arvo on vain yksi osa tätä suurta palettia. Huomenna on viimeinen ennakkoäänestyspäivä ennen sunnuntain varsinaista äänestyspäivää. Aina kannattaa äänestää, mutta varsinkin se kannattaa nyt! Vain äänestämällä voi vaikuttaa siihen mihin suuntaan Suomi suuntaa.

Ja tähän uutiseen haluaisin vain nopeasti kommentoida, että aiaiai, jos se olisikin noin helppoa, niin eiköhän me kaikki oltaisi jo käyty hoidot läpi. Pöyristyttävää on se, että tuosta puoskaroinnista lupaillaan KELA-korvauksia. Eli äänestämään, niin että saadaan sinne mäelle ihmisiä, jotka näkevät sen, että tällaiset asiat ovat oikeasti ongelmia.

P.s. Mielenkiitoisia kannatuspylväitä täällä.

4/04/2011

Arkea ja taide-elämyksiä

Eilen Yle jatkoi tätä kiihkeänä käyvää homokeskustelua näyttämällä dokumentin Kyllä homotkin siivoaa, joka kertoi nuorten suomalaisten homoseksuaalien arjesta pienillä paikkakunnilla. Kovin oli vaikeaa ja ankeaa. Haastatellut patsastelivat masentavan talvisissa kuvissa yksin ja ahdistuneina dramaattisen musiikin säestäminä. Hymy karehti haastateltavien kasvoilla vain harvoin.

Dokumentti oli äärimmäisen ankea. Toki asiakin on vakava ja tottahan se on, ettei ole helppoa olla erilainen. Tällaisella kauhistelulla ja överisti dramatisoidulla pelottelulla ei tosin päästä yhtään mihinkään. Otsikon perusteella olisin odottanut tavallista arkea, suruineen ja iloineen. Nyt dokumentista sai sen kuvan että homona Suomessa eläminen on poikkeuksetta kauheaa ja että homoparan elämässä on ikuinen talvi. Hohhoijaa. Olisi väliin leikattu vaikkapa kuvia Pridesta, vähän naurua ja D-vitamiinia homonkin elämään!

En toki kiistä, etteikö meillä olisi vielä paljon tehtävää sen kanssa, että homoseksuaalit saisivat elää elämänsä avoimesti ja samanarvoisesti kuin heterot. Mutta hei, oikeesti, kuka tuollaisten dokumentissa esitettyjen yrmyjen kanssa edes haluaa hengata?

ToF-dokkarin kansikuva, täältä.

Paljon mukavampaa homokulttuurin esittelytyötä tehdään tällä hetkellä Turun Logomossa, jossa Tom of Finland retroperspektiivi -näyttely on pystyssä. Kävin siellä lauantaina ja nautin ToF:n erinomaisen piirrosjäljen ja lahjakkuuden lisäksi tunnelmasta. Kaksi keski-ikäistä naista olivat kokoontuneet yhden työn ympärille analysoimaan: "Siis onks toi kolmas niinku kateellinen noille kahdelle?" "Vai oisko se menossa mukaan?" Lähtiessään naisväki vielä pohti pitäisikö ostaa postikortteja kotiin tuliaisiksi. ToF:n töissä näkyy se todellinen gay pride: me olemme sitä mitä olemme, olemme siitä ylpeitä ja meillä on ihan helvetin hauskaa, ihan sama mitä te muut sanotte. ToF:llä onkin ollut suuri merkitys kokonaisen sukupolven homoidentiteetin luonnissa, enkä yhtään ihmettele. Tomppa tarjoilee niin meheviä ihailun ja samaistumisen kohteita. Uskon, että myös vähemmistön kuulumattomat pystyvät aistimaan töistä sen mikä niiden merkitys niin monille ihmisille on ollut ja peilaamaan sitä kautta omaa suhtautumistaan erilaisuuteen. Taiteen kautta syntyy monesti suurinta ymmärrystä.

Harmi vain että Logomossakin homot oli tungettu omaan pikku aitioonsa ja 60 työtä oli ripustettu hyvin tiiviisti. Kuin varoen, ettei vain anneta liikaa tilaa ja näkyvyyttä. Ettei vaan kukaan vahingossa eksy "väärälle osastolle". Meidän kaikkien kannattaisi aina välillä. Ties mitä uutta ja kivaa sieltä löytyykään.

3/26/2011

Piristystä päivään

Netistä löytyi tällä kertaa tällainen video. Esittelyteksti:

Tampereen Setan sosiaalisihteeri Minna Minkkinen toteutti yhdistyksen aktiivien kanssa homofobianvastaisen videon, jolla halutaan sanoa nuorille, että homous iloinen ja kunnioitettava asia siinä missä heterouskin. Valtaosa tämän jo tietävätkin.

Mukana Omaksi kuvaksi -videolla olevat haluavat omilla kasvoillaan ja sanoillaan välittää viestin nuorille, että he ovat ainutlaatuisia juuri sellaisina kuin ovat. Nimekkäitä kasvoja videolla on muun muassa Taekwon-Don maailmanmestari Nyyti Korolainen ja kansanedustajat Minna Sirnö ja Oras Tynkkynen.


Ei haittaa vaikka sateenkaarilippu taustalla on vähän rypyssä ja kamera heiluu, tuntuu hyvältä tietää tukemansa järjestön olevan oikeasti aktiivinen!

3/22/2011

Kuohuu, kuohuu

Älä alistu -kampanja on pelottava. Asiaton, törkeä, ihmisoikeuksia ja -arvoa rikkova. Mutta samalla se on osoitus sananvapaudesta. Olen katsonut kampanjan sivuilta löytyvän videon kiinnostuksella muutamaan kertaan. Tältä, yhtä järjettömältä ja väärältä, näyttävät homojen tasavertaisuutta ajavat videot ja muut tietyn ryhmän silmiin.

Jos jotain hyvää tästä kampanjasta täytyy löytää, se on se, että seksuaalisuus esiintyy muuttuvana "Annin" puheissa. Niihin se tekee, mutta ei pakon edessä. Arkkipiispa onkin arvostellut kampanjaa ja toteaa, ettei se ole kirkon virallinen kanta. Uskon silti, että nämä homoasiat tulevat kiehuttamaan ja kuohuttamaan kirkkoa vielä pitkään.

Eniten minua satutti videossa se, kun "Anni" sanoo "haluavansa olla hetero" ja kun hän kertoo tämän silloiselle tyttöystävälleen, joka kysyy miksi. Minkä takia se on väärin, jos he rakastavat toisiaan? "Anni" kertoo kaipaavansa saada olla "ihana nainen" ja hän näkee, että lesbosuhteissa toinen on aina maskuliinisempi ja ettei lesbosuhteissa voi olla "täysinainen".  Tällä ajatuksella ja rukoilemalla "Anni" sai halunsa naisia kohtaan katoamaan. Minua surettaa miten suunnitelmallisena ja hallittavana seksuaalisuus nähdään sekä se miten kapeasti sukupuoli ja sukupuoliroolit esitetään.

"Anni" on valmis hylkäämään rakkauden sen vuoksi, että uskonto alistaa hänet heterouteen. Miksi ihmeessä kampanjan nimi on Älä alistu? Alistu mihin? Rakkauteen?

Epäilen, että tämä video lopulta tekee enemmän hyvää homoliikkeelle kuin mitä sen tehneet osaavat ajatellakaan.