Olen nyt kärvistellyt flunssan kourissa ja kuten usein aiemminkin sairastaessani olen palannut Angels in American pariin. Kyseinen teos on Tony Kushnerin käsikirjoittama suosittu näytelmä, josta tehtiin vuonna 2003 mini tv-sarja, jota tähditti sellaiset nimet kuin Al Pacino ja Meryl Streep. Kyseisen tv-version omistan DVD:llä ja usein ruumiin heikkouden hetkinä tulee levy työnnettyä koneeseen.
Näytelmä kertoo 1980-luvun New Yorkista, politiikasta ja AIDSista. Noin seitsemän tunnin mittainen järkäle saattaa kuulostaa raskaalta katsottavalta yhteen putkeen. Raskasta se ehkä on, muttei mittansa vuoksi, vaan rankkojen teemojen. Näin kipeänä on jollain tavalla kovin lohduttavaa katsella, miten ruudussa taistellaan paljon vakavampia sairauksia kuin flunssaa vastaan.
En ole vieläkään unohtanut niitä tunteita, joita sarja herätti minussa, kun se ensimmäisen kerran tuli telkkarista. Olin hämmästynyt siitä, miten jotain niin hyvää oli ylipäätään olemassa, vaikken silloin ymmärtänytkään kaikkea. Pitipä minun tarkistaa mitä ambivalentti tarkoittaa sivistyssanakirjasta. Ymmärrys on kasvanut katselukertojen myötä ja kokemus vain syventynyt. Siitäkin huolimatta, että osaan jo monet repliikit ulkoa, kokemuksessa on vieläkin mukana sitä ensimmäisen kerran innokasta ja oivaltavaa riemua.
Nyt kyseistä näytelmää esitetään Helsingissä ja haluaisin mennä katsomaan. Jokin on kuitenkin estänyt minua ostamasta lippuja. Jossain kytee pelko: Mitä jos ne on tehny sen ihan väärin? Mitä jos en pysty ottamaan vakavasti Salkkareiden Maaritia Hannah Pittin roolissa? Entä miten se verbaalinen taituruus ja mielettömät monologit ovat kääntyneet suomeksi?
Ehkä uskaltaudun, ehkä en, mutta todennäköistä on, ettei ole olemassa tulkintaa kyseisestä näytelmästä, joka onnistuisi hukuttamaan sen ytimen.Yksinkertaisesti käsikirjoitus on niin loistava, moniulotteinen ja elämänmakuinen, ettei sitä pysty pilaamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti